» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2016:53 oli kysymys työsyrjinnästä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Vankilanjohtaja A ei ollut jatkanut määräaikaisen apulaisvankilanjohtajan B:n virkasuhdetta sen jälkeen, kun hän oli saanut tietää, että apulaisvanginjohtaja seurusteli entisen vangin kanssa. Käräjäoikeus oli katsonut, että A oli työntekijää valitessaan asettanut B:n ilman painavaa hyväksyttävää syytä epäedulliseen asemaan perhesuhteiden perusteella. Lisäksi A oli menettelyllään rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvaa virkavelvollisuutta. A oli tuomittu käräjäoikeudessa yhteiseen sakkorangaistukseen.
A valitti hovioikeuteen vedoten siihen, ettei syynä B:n määräaikaisen virkasuhteen jatkamiselle ollut tämän parisuhde entisen vangin kanssa ja siis rikoslain kohdan perhesuhteet, vaan hänen B:tä kohtaan tuntemansa epäluottamus siitä syystä, että B ei ollut kertonut A:lle hänen läheisestä suhteestaan entiseen vankiin. Näin ollen epäluottamuksen vuoksi A:lla oli ollut painava, hyväksyttävä syy olla jatkamatta B:n määräaikaista vankilan apulaisjohtajan virkasuhdetta. Hovioikeus vapautti A:n työsyrjinnästä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomitusta rangaistuksesta. Korkeimmassa oikeudessa oli arvioitavana kysymys siitä, oliko vankilanjohtaja syyllistynyt työsyrjintään ja virkavelvollisuuden rikkomiseen ja merkitseekö virkasuhteen jatkamatta jättäminen seurustelusuhteen vuoksi rikoslaissa tarkoitettua työsyrjintää perhesuhteiden vuoksi ja virkavelvollisuuden rikkomista.
Rikoslain 47 luvun 3 §:n mukaan työnantaja tai tämän edustaja, joka työpaikasta ilmoittaessaan, työntekijää valitessaan tai palvelussuhteen aikana ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asettaa työnhakijan tai työntekijän epäedulliseen asemaan muun muassa perhesuhteiden takia, on tuomittava työsyrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Lain esitöistä ei ilmene, mitä käsitteellä perhesuhde tarkoitetaan säännöksessä. Esitöissä on todettu kuitenkin, että pykälän 1 kohdassa on kyse sellaisista syrjintäperusteista, jotka ovat korostetusti työntekijän henkilöön liittyviä ja ovat tavalla tai toisella työntekijän itsensä vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella.
Korkein oikeus viittasi ratkaisuun KKO:2015:41. Ratkaisussa korkein oikeus oli todennut, että syrjintärikosten tunnusmerkistöön sisältyvien käsitteiden tulkinnassa on otettava huomioon rikosoikeudellinen laillisuusperiaate. Periaatteen mukaan tuomioistuin ei saa rangaistussäännöstä soveltaessaan mennä kirjoitetun lain kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää lakia analogiapäätelmään turvautumalla. Lainsäätäjän käyttämät käsitteet, niin kuin myös konkreettisen tapauksen ja abstraktin oikeusnormin vastaavuuden toteaminen edellyttävät kuitenkin soveltamistilanteessa lainkäyttäjän tulkintaa. Kyseisessä tapauksessa korkein oikeus katsoi, että rikosoikeuden laillisuusperiaate edellyttää, ettei rikoslain 47 luvun 3 §:ssä tarkoitettua perhesuhteita koskevaa syrjintäperustetta tulkita tavalla, joka on säännöksen tarkoitukselle vieras ja johtaa ennakoimattomaan tulokseen.
Korkein oikeus totesi, että lähtökohtana työsyrjintärikoksen tunnusmerkistön tulkinnassa voidaan pitää sitä, että lähinnä avioliitossa taikka avioliitonomaisissa olosuhteisessa elävät henkilöt lapsineen ovat perhesuhteessa toisiinsa nähden. Kuitenkaan perhesuhteita ei voida arvioida pelkästään yksin muodollisten kriteerien avulla. Arvioidessa sitä, millaisia henkilösuhteita perhesuhteen käsitteeseen voidaan sisällyttää työsyrjintärikoksessa, tulee huomiota kiinnittää myös kysymyksessä olevan suhteen tosiasialliseen luonteeseen. B ja entinen vanki eivät olleet avo- eivätkä avioliitossa syytteen tekoaikana eikä heillä ollut yhteisiä lapsia. B oli esittänyt, että hänen ja C:n välinen suhde oli ollut hyvin kiinteä sekä läheinen siitä huolimatta, etteivät he olleet virallisesti asuneet yhdessä. Toisaalta A:n esittämän selvityksen mukaan C oli muun muassa erään riita-asian oikeudenkäynnin valmisteluistunnossa ilmoittanut, etteivät hän ja B edes seurustelleet. B ja C oli vihitty avioliittoon noin vuosi kysymyksessä olevien tapahtumien jälkeen. Korkein oikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että B:n ja C:n välinen suhde oli syytteen tekoaikana ollut rikoslain työsyrjintäsäännöksessä tarkoitettu perhesuhde. Näin A:n menettely ei täyttänyt työsyrjinnän tunnusmerkistöä. Koska korkein oikeus katsoi, ettei A ollut syrjinyt B:tä tämän perhesuhteen perusteella, ei olisi myöskään perusteita katsoa, että A olisi menettelyllään syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomiota.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa