Minilex - Lakipuhelin

Konkurssi ja uskottu mies - KKO:2000:43

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Konkurssi
    Konkurssihallinto

Osakeyhtiö oli jättänyt konkurssihakemuksensa käräjäoikeuteen. Samalla se esitti konkurssipesän väliaikaiseksi pesänhoitajaksi asianajaja Mäkistä. Käräjäoikeus asetti yhtiön konkurssiin ja hyväksyi esityksen väliaikaisesta pesänhoitajasta. Velkojainkuulustelussa yksi velkojista oli esittänyt Mäkistä myös uskotuksi mieheksi. Enemmistö velkojista esitti uskotuksi mieheksi asianajaja Kyläkoskea. Käräjäoikeus päätyi kuitenkin valinnassaan Mäkiseen. Hovioikeus ei muuttanut tuomiota valituksesta huolimatta.

 

Korkeimmassa oikeudessa jäi ratkaistavaksi voitiinko tämä Mäkinen valita uskotuksi mieheksi ja sitä kautta pesänhoitajaksi vaikka velkojien enemmistö oli toista mieltä. Enemmistö myös väitti Mäkistä ehdottaneen velkojan olevan läheinen velallisen kanssa. Siitä syytä Mäkinen ei olisi puolueeton valinta.

 

Uudistuneen lainsäädännön myötä uskottua miestä ei valittu enää velkojien äänestyksen perusteella. Tästä syystä velkojien enemmistön mielipide ei voinut olla riittävä syy uskotun miehen valitsemiselle. Sen sijaan velkojilla tulee olla perusteltu luottamus uskottua miestä kohtaan. 

 

Sekä Mäkinen että Kyläkoski täyttivät uskotun miehen edellytykset. Mäkisen tekemän selvityksen mukaan konkurssi johtui epätavallisista liiketoimista. Yhteyttä Mäkisen ja näiden liiketoimien välillä ei oltu kuitenkaan esitetty. Siitä syystä pelkästään se, että velallinen esittää Mäkistä uskotuksi mieheksi ei ole riittävä peruste kyseenalaistamaan hänen riippumattomuuttaan. Korkein oikeus ei muuttanut aiempaa tuomiota ja Mäkinen valikoitui pesänhoitajaksi.

 

Pesänhoitajaksi valitun ei siis tarvitse olla velkojien enemmistön esittämä. Eri mieltä ollut oikeusneuvos Tulokas oli kuitenkin toista mieltä. Hänen mielestään konkurssissa oli tärkeää turvata velkojien asema ja siksi uskotun miehen tulisi olla velkojien enemmistön valitsema. Tässä asiassa kuitenkin konkurssi oli edennyt jo niin pitkälle, ettei Mäkisen vaihtaminen Kyläkoskeen palvelisi kenenkään etuja.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa