» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapaus KKO:2015:51 käsitteli yhtiö M:n suomalaista peruspatenttia eli analogiamenetelmäpatenttia ja menetelmäpatenttia siten, että yhtiö K oli nostanut yhtiö M:ää vastaan negatiivisen vahvistuskanteen, jossa se vaati vahvistettavaksi etteivät sen lääkevalmisteet ja valmistusmenetelmät loukanneet M:n suomalaisia patentteja. Yhtiö M puolestaan vaati kanteessaan vahvistettavaksi, että K oli loukannut sen peruspatenttiin perustuvaa yksinoikeutta.
Käräjäoikeus oli katsonut, että asiassa todistustaakka koskien peruspatenttia niin negatiivisessa vahvistuskanteessa kuin loukkauskanteessakin oli patenttilain perusteella yhtiö K:lla. Samoin menetelmäpatenttia koskevan vahvistuskanteen osalta todistustaakka oli yhtiö K:lla.
Patentin loukkausta koskien käräjäoikeus totesi, että M:n suojatut menetelmät sekä K:n käyttämä menetelmä olivat keskenään erilaisia ja hyväksyi siis K:n negatiivisen vahvistuskanteen ja hylkäsi M:n kanteen.
Hovioikeus totesi edelleen, että riidatonta olivat yhä todistustaakan jakautuminen sekä se, että koska K-tuotteiden vaikuttava aine oli samanlainen kuin M:n peruspatentilla suojattu tuote, tuli K:n esittää selvitys siitä, että aine oli valmistettu jollakin muulla kuin M:n patenttien suojaamalla menetelmällä.
Hovioikeus tuli kuitenkin tulokseen, ettei K ollut onnistunut esittämään varmaa ja uskottavaa selvitystä aineen valmistusmenetelmästä, joten se ei näin ollen ollut esittänyt riittävää näyttöä siitä, ettei sen käyttämä menetelmä loukkaisi M:n patenttia. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi K:n kanteen. Samalla hovioikeus velvoitti K:n suorittamaan M:lle vaaditun korvauksen.
K:lle myönnettiin asiassa valituslupa korkeimmasta oikeudesta ja valituksessaan se vaati hovioikeuden tuomion kumoamista. Korkein oikeus katsoi, että käsittelyssä kyse on todistustaakkaa koskevan säännöksen tulkinnasta, liikesalaisuuksien suojan huomioon ottamista koskevan säännöksen tulkinnasta, oikeudesta vedota uuteen kirjalliseen todisteeseen hovioikeudessa sekä suullista todistelua koskevan arvioinnin oikeudellisista lähtökohdista.
Todistustaakkaa koskien korkein oikeus katsoi, että liikesalaisuuksien suojaa koskevan sääntelyn esitöiden perusteella voidaan todeta, että todistustaakan kantava osapuoli joutuu varmistamaan näytön riittävyyden huolimatta siitä, edellyttääkö se liikesalaisuuksia sisältävän näytön esittämistä. Todistustaakan kantava osapuoli myös kantaa riskin siitä, jos esitettävä näyttö ei riitä osoittamaan, että käytetty valmistusmenetelmä on erilainen kuin patentoitu menetelmä. Korkeimman oikeuden mukaan K:n näyttövelvollisuus asiassa ei kuitenkaan koske sen käyttämää valmistusmenetelmää sinänsä, vaan sen eroa verrattuna patentilla suojattuun menetelmään. K onkin tässä tarkoituksessa esittänyt selvitystä niin kirjallisilla todisteilla kuin henkilötodistelullakin.
Vasta hovioikeudessa esitettyyn uuteen kirjalliseen todisteeseen liittyen korkein oikeus totesi, että ilmoittaessaan hakevansa muutosta hovioikeuden tuomioon kokonaisuudessaan K on asianmukaisesti hakenut muutosta myös hovioikeuden erilliseen käsittelyratkaisuun uuden todisteen huomiotta jättämisestä. Arvioituaan tilannetta varsin pitkällisesti korkein oikeus tuli siihen tulokseen, että koska K on syntyneessä tilanteessa voinut perustellusti arvioida lisänäytön esittämisen tarpeelliseksi käräjäoikeudessa esitettyjen kirjallisten todisteiden ja henkilötodistelun tueksi ja koska pyrkimys aineellisen totuuden selvittämiseen puoltaa oikeutta uuden todisteen esittämiseen on asiaa kokonaisuutena arvioiden tultava tulokseen, että K:lla on ollut pätevä peruste esittää uusi todiste vasta hovioikeudessa. Hovioikeuden ei siis olisi pitänyt jättää kyseistä todistetta huomioimatta.
Hovioikeus oli myös todennut, ettei todistajan – joka oli K:n edustaja – kertomaa voida hyväksyä näytöksi valmistusmenetelmästä. Korkein oikeus puolestaan katsoi, että tällainen tulkinta, jossa todistajan kertomukselta evätään hänen asemansa perusteella näyttöarvo olisi todistelukeinon kieltämistä, eikä ole olemassa oikeudellista perustetta evätä kyseisen todistajan kertomukselta näyttöarvoa, vaan todistajan kertomuksen luotettavuutta on arvioita vapaan todistusharkinnan periaatteen mukaisesti.
Uuden todisteen ja todistajan lausuman näytöksi hyväksymisen myötä oikeudenkäyntiaineisto oli korkeimman oikeuden mukaan muuttunut merkittävästi verrattuna hovioikeuden käyttämään aineistoon. Tästä syystä asiassa oli korkeimman oikeuden mukaan tarpeen järjestää uusi suullinen käsittely, jossa ratkaisun tulee perustua näytön kokonaisuudessaan huomioivaan harkintaan.
Korkein oikeus arvioi, että asian kohtuullisen käsittelyajan näkökohdat tukisivat asian käsittelemistä korkeimmassa oikeudessa, mutta koska se tarkoittaisi sitä, että uudet todisteet ja todistajan lausuman näyttöarvo tulisivat arvioiduiksi vain korkeimmassa oikeudessa ilman mahdollisuutta muutoksenhakuun, korkein oikeus katsoi, että asia on syytä palauttaa hovioikeuteen uutta käsittelyä varten.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa