Minilex - Lakipuhelin

KKO:2012:41 - Rekisterimerkintärikos kommandiittiyhtiössä

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Rekisterimerkintärikos

Käräjäoikeus oli tuominnut henkilö A:n rekisterimerkintärikoksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja henkilö B:n rekisterimerkintärikoksesta ja muista rikoksista yhteiseen vankeusrangaistukseen. Kyseessä oli ollut tilanne, jossa kommandiittiyhtiön vastuunalaiseksi yhtiömieheksi oli kaupparekisterissä ilmoitettu A, vaikka A:n, B:n ja C:n tarkoitus oli ollut, että myös B ja C olivat mukana liiketoiminnassa. He myös osallistuivat yhtiön päätöksentekoon A:n kanssa. C:llä ei olisi todellisuudessa ollut taloudellisesta asemastaan johtuen mahdollisuutta harjoittaa liiketoimintaa omissa nimissään, mutta hän oli tosiasiallisesti huolehtinut yhtiön toiminnasta pääasiallisesti.

Hovioikeus ei muuttanut rikosten syyksilukemista, mutta lievensi A:lle tuomitun rangaistuksen sakoksi ja alensi B:n rangaistusta. Korkeimman oikeuden arvioitavaksi tuli kysymys siitä, täyttyikö rekisterimerkintärikoksen tunnusmerkistö, kun vastuunalaiseksi yhtiömieheksi oli kaupparekisterissä ilmoitettu ainoastaan A. 

Rikoslain mukaan se, joka aiheuttaakseen oikeudellisesti merkityksellisen virheen viranomaisen pitämään yleiseen rekisteriin antaa rekisteriä pitävälle viranomaiselle väärän tiedon, on tuomittava rekisterimerkintärikoksesta. Korkein oikeus totesi asiaa arvioidessaan, että rekisterimerkintärikosta koskevalla säännöksellä suojataan viranomaisten ylläpitämien yleisten rekistereiden luotettavuutta ja rekistereiden sisältämien tietojen totuudenmukaisuutta ja totesi lisäksi, että tässä tapauksessa kaupparekisteri sisälsi sellaisen väärän tiedon, joka tässä tapauksessa oli oikeudellisesti merkittävä. 

Korkein oikeus totesi, että kommandiittiyhtiössä myös tosiasiallinen toiminta voi osoittaa sellaista yhtiömiesten keskinäistä sitoutumista, joka synnyttää yhtiömiehelle muun kuin rajatun vastuun. A:n ja B:n tarkoituksena oli tapauksessa ollut salata B:n ja C:n tosiasiallinen asema yhtiössä. He olivat siten antaneet väärän tiedon aiheuttaakseen oikeudellisesti merkityksellisen virheen kaupparekisteriin ja olivat sen perusteella syyllistyneet rekisterimerkintärikokseen.

Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion loppupäätelmää. 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]