» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden tapauksessa KKO:2010:7 oli kyse siitä, oliko syyllistynyt ampuma-aserikokseen pitäessään luvatta yleisellä paikalla hallussaan kaasusumutinta. Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta ampumpa-aserikoksesta sillä perusteella, että A oli pitänyt kaasusumutinta hallussaan. Asiaa käsiteltiin Turun käräjäoikeudessa, Turun hovioikeudessa ja lopuksi Korkeimmassa oikeudessa.
Käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 41 luvun 6 §:n mukaisesti toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta. Käräjäoikeus myös tuomitsi A:n menettämään kaasusumuttimen valtiolle. A tuomittiin yhteiseen vankeusrangaistukseen kyseisestä rikoksesta sekä muista hänen tekemistään rikoksista. Käräjäoikeus perusteli tuomiotaan siten, että ampuma-aserikoksesta tuomitaan se, joka ampuma-aselain vastaisesti pitää hallussaan ampuma-asetta, ja ampuma-aselain mukaan kaasusumutin ei ole ampuma-ase, joten A:ta ei tullut tuomita ampuma-aserikoksesta.
Asian käsittelyssä hovioikeudessa syyttäjä vetosi siihen, että aikaisemman lainsäädännön mukaan oikeuskäytännössä on vakiintuneesti tuomittu kaasusumuttimen lain vastaisesta hallussapidosta rangaistukseen ampuma-aserikoksesta taikka ampuma-aserikkomuksesta. Myös hovioikeus käräjäoikeuden tavoin katsoi, ettei kaasusumutin ole ampuma-aselain mukaan ampuma-ase. Hovioikeus perusteli päätöstään myös laillisuusperiaatteella. Laillisuusperiaate tarkoittaa rikoslain säännöstä, jonka mukaan syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Jos teko ei siis tekohetkellä ole lain mukaan rangaistava, ei tekijää voida tuomita rikoksesta. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion mukaisen syyksilukemisen kaasusumutinta koskevilta osin, mutta muutti syyksilukemista muulta osalta ja sen vuoksi myös korotti A:lle tuomittua yhteistä vankeusrangaistusta.
Hovioikeuden ratkaisun jälkeen viralliselle syyttäjälle myönnettiin valituslupa Korkeimpaan oikeuteen. Syyttäjä vaati, että toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidon sijasta A olisi tuomittava ampuma-aserikoksesta tai lievästä ampuma-aserikoksesta. A antoi vastauksensa valitukseen. Korkeimman oikeuden oli ratkaistava oliko A:n menettelyssä kyse ampuma-aserikoksesta tai lievästä ampuma-aserikoksesta vaiko ei. Korkein oikeus päätti, ettei hovioikeuden ratkaisua muuteta. Korkein oikeus perusteli ratkaisuaan, samoilla lainkohdilla kuin hovioikeuskin. Myös Korkein oikeus piti selvänä, ettei kaasusumutin ole ampuma-ase eikä A:ta tämän vuoksi voida tuomita ampuma-aserikoksesta tai lievästä ampuma-aserikoksesta. Korkein oikeus myös vetosi laillisuusperiaatteeseen. Korkeimman oikeuden mukaan aiemmassa sääntelyssä kaasusumutin luettiin ampuma-aseeksi, mutta sittemmin säännöksiä muutettaessa kaasusumutin rajattiin ampuma-aseen määritelmän ulkopuolelle. Korkeimman oikeuden ratkaisu osoittaa, että rikosoikeudellisia säännöksiä on tulkittava suppeasti, eikä ketään voida tuomita sellaisesta teosta, joka ei tekohetkellä ole laissa säädetty rikokseksi. Tapauksessa kaikki oikeusasteet olivat yksimielisiä siitä, onko kaasusumutin ampuma-ase vaiko ei.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa