Minilex - Lakipuhelin

KKO:1998:53 Maksukyvyttömän yhtiön myyminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Velallisen rikos
    velkojansuosinta
    Vahingonkorvaus

A oli tuomittu siitä, että vaikka hän oli tiennyt yhtiön X maksukyvyttömyydestä, hän oli myynyt yhtiön omaisuuden toiselle yhtiölle. Kauppahintaa oli suoritettu sillä tavalla, että ostajana toiminut yhtiö oli maksanut X:n velan pankille sekä ottanut vastatakseen joitain muita X:n velkoja. A oli toiminnallaan suosinut tiettyjä velkojia ja aiheuttanut vahinkoa muille. 

X oli asetettu konkurssiin 4.12.1992, mutta konkurssi oli 19.1.1993 rauennut varojen puutteen seurauksena. 

Kyse oli nyt siitä, mikä oli A:n toiminnallaan aiheuttaman vahingon määrä. 

Korkein oikeus totesi, että lähtökohtaisesti velallisen velkojansuosinnallaan toisille velkojille aiheuttama vahinko määräytyy sen mukaan, mitä nämä olisivat jako-osuuksina saaneet saatavilleen, jos rikosta ei olisi tehty ja velallinen olisi rikoksentekopäivänä asetettu konkurssiin. Lähtökohtana on siis sellainen olettama, miten asia olisi mennyt, mikäli rikosta ei olisi ollenkaan tapahtunut. Jako-osuuksien suuruudet riippuvat KKO:n mukaan velallisen varojen ja velkojien saatavien määristä tuolloin, sekä lisäksi saatavien konkurssissa nauttimasta etuoikeudesta ja ajatellun loppuunsaatetun konkurssimenettelyn kustannuksista.

Korkein oikeus totesi, että niissä tapauksissa, kun konkurssi raukeaa, yksittäisellä velkojalla on rajallisemmat mahdollisuudet esittää tarkkaa selvitystä jako-osuutensa määräytymisestä ja seikoista, jotka vaikuttavat siihen. Näin ollen hänen vahinkonsa määritetään lähinnä sen mukaan, mikä on asiassa kohtuuden mukaan ollut selvitettävissä. Kyse oli nyt lääninverovirastolle aiheutetusta vahingosta. 

Asiassa arvioitiin, että kauppahinta 1 273 714,80 markkaa olisi muodostanut konkurssipesän varat. Velat ja velkoja huomioon ottaen KKO arvioi A:n rikoksellaan aiheuttaman vahingon määräksi 90 000 markkaa.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]