Minilex - Lakipuhelin

Törkeä maksuvälinepetos

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Maksuvälinepetoksen törkeään tekomuotoon voidaan syyllistyä kahdella tavalla. Ensiksi törkeyskynnys ylittyy, jos rikos aiheuttaa huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa. Toiseksi, törkeä maksuvälinepetos voi tulla kyseeseen myös niin, että tekijä valmistaa itse tai teettää rikoksessa käytettävät maksuvälinelomakkeet. Myös muu suunnitelmallisuus rikoksen toteutuksessa tekee maksuvälinepetoksesta törkeän.

Teon on oltava lisäksi kokonaisuudessaan törkeä. Ei siten riitä, että vain jokin yksittäinen seikka toteutuu, jotta rikos olisi törkeä. Rikoksen rangaistusasteikko on vankeutta neljästä kuukaudesta neljään vuoteen. Maksuvälinepetoksesta on säädetty myös normaali ja lievä tekomuoto.

Tuntuvalla vahingolla tarkoitetaan niin sanottua henkilökohtaista vahinkoa. Tuntuvassa vahingossa henkilökohtaiset olosuhteet, tyypillisesti varallisuus, otetaan huomioon. Sellainen rahamäärä, mikä ei ole toiselle henkilölle tuntuvaa, voi hyvin olla tuntuva summa jonkun toisen kohdalla, kuten alaikäisen henkilön tapauksessa. Kun taas huomattava vahinko on vahinkoa, joka on vain määrällisesti suurta. 

Kokonaisarvion perustaminen on olennaisessa asemassa. Suunnitelmallisuus on seikka, jonka toteutuessa törkeän maksuvälinepetoksen tunnusmerkistö voi täyttyä.

Lain esitöiden (HE 66/1988) mukaisesti erityinen suunnitelmallisuus voi olla kysymyksessä kun maksuvälinelomakkeita valmistetaan, ja kun maksuvälinelomakkeita on tarkoitus käyttää maksuvälineinä rikoksen tekemisessä. Tällainen toiminta viittaa yleensä aikomukseen suorittaa laajamittainen rikollinen toiminta, mikä puolestaan antaa viitteitä törkeästä maksuvälinepetoksesta. Rikoksen paljastumisen viivyttäminen saattaa viitata myös laissa mainittuun suunnitelmallisuuteen, ja näin sisältyä määritelmään. Viivyttäminen voisi lain esitöiden mukaan olla erityisten tietoliikennejärjestelyjen toteuttamista tai niihin ryhtymistä.

Milloin kyseessä on törkeä maksuvälinepetos?

Törkeään maksuvälinepetokseen liittyy jotain enemmän kuin pelkkään maksuvälinepetokseen. Tämä seikka voi vaihdella aina tapauksesta riippuen. Oikeuskirjallisuudessa on yleisellä tasolla katsottu, että tilanteessa, jossa vahingon määrä on 10 000 euroa tai enemmän, törkeän petoksen tunnusmerkistö täyttyy. Kun siis arvioidaan, mikä on huomattavaa vahinkoa, voidaan kyseistä rajaa mahdollisesti käyttää suuntaa antavana. Jokainen tapaus kuitenkin muodostaa oman yksilöllisen kokonaisuuden ja näin ollen tapausta ei arvioida ainoastaan tämän kaltaisilla yksittäisillä tekijöillä.

Toisinaan oikeudessa on painotettu eri tekijöitä, jolloin summan merkitys onkin jäänyt melko häilyväksi. 

Hallituksen esityksessä HE 66/1988 on huomautettu siitä, että erityisen tuntuvaa vahinkoa voisi aiheutua lähinnä vain tilanteissa, joissa rikoksen uhri on yksityishenkilö. Tässä on hyvä huomata myös se, että todennäköisesti jo määrältään pienempikin summa kuin 10 000 euroa, voi olla yksityishenkilölle laissa tarkoitettu erityisen tuntuva vahinko ja täyttää näin törkeän maksuvälinepetoksen tunnusmerkistön. 

Oikeuskäytännön voidaankin katsoa olleen hallituksen esityksen kannalla suhteessa tuntuvaan vahinkoon, antaessaan tuomioita törkeästä maksuvälinepetoksesta. 

Kouvolan hovioikeudessa 7.07.2010 annetussa ratkaisussa katsottiin törkeän maksuvälinepetoksen tulleen kysymykseen. Vahingon tuntuvuutta oli arvioitu juuri uhrin näkökulmasta ja hänen olosuhteet huomioiden. Tässä tapauksessa vahingonkärsijä oli vain 10-vuotias. Tässä uhrin henkilökohtainen varallisuus eli tuntuva vahinko huomioon ottaen, on toiminta täyttänyt törkeän maksuvälinepetoksen elementit. Asiassa se, että tekijä ei tiennyt vahingonkärsijän olleen vain 10-vuotias, ei ollut olennaista. 

Törkeä maksuvälinepetos tulee kyseeseen, kun todellista tai konkreettista vahinkoa on oikeasti tapahtunut tai sille on ainakin annettu painoarvoa oikeuden päätösten mukaan. Törkeässä tekomuodossa ei siis ole ajateltu, että teko on rangaistava, kun vahinkoa olisi voinut aiheutua. Lakia on tulkittu siten, että törkeä maksuvälinepetos ei ole tullut kysymykseen, mikäli vahinkoa ei ole aiheutunut. Tämä huomataan lain sanamuodostakin. Esimerkiksi kopioitujen korttitietojen hallussapito täsmäävien tunnuslukujen kanssa ei täyttäne törkeää maksuvälinepetosta.

Kuten edellä huomautettu, aina kyseessä ei ole törkeä maksuvälinepetos, vaikka aiheutettu vahinko olisikin suuri. Vaasan hovioikeudessa 25.11.2015 annetussa tuomiossa vahinkoa oli aiheutettu yli 12 000 euroa. Se ei kuitenkaan täyttänyt törkeää maksuvälinepetosta, mitä hovioikeus perusteli tekijän terveydentilalla ja sosiaalisilla olosuhteilla. Teko ei ollut näin kokonaisuutena arvostellen törkeä. 

Törkeä maksuvälinepetos on usein monen vaikutuksellisen tekijän summa ja seikkojen vaikutuksellisuus arviointiin kannattaakin tarkistaa lakimieheltä. Suunnitelmallisuus ja törkeäksi tai tuntuvaksi arvioitu vahinko ovat törkeässä maksuvälinepetoksessa avainasemassa. 

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

  • Toisinaan esimerkiksi tekijän sosiaaliset olosuhteet on huomioitu rikoksessa tuomiota alentavana tekijänä. 
  • Lain sanamuodollinen tulkinta viittaa siihen, että törkeässä maksuvälinepetoksessa vahinkoa on todellisuudessa aiheutunut. 

Varoitukset

  • Melko pienikin vahinko voi syyllistää törkeään maksuvälinepetokseen, mikäli vahinko on ollut erityisen tuntuvaa. 
  • Yksityishenkilöön kohdistettu vahinko on usein vakavampaa. 

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]