Minilex - Lakipuhelin

Rikoslaki törkeä tuhotyö

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Törkeässä tuhotyössä on kyse yleisvaarallisesta, hyvin vakavasta rikoksesta. Yleisvaaralliset rikokset ovat terrorismirikosten ohella kaikkein vaarallisimpia vaarantamisrikoksia. Tunnusomaista tällaisille rikoksille on niistä mahdollisesti aiheutuvien seurausten mittavuus. Syntyneiden vahinkojen määrä on osittain sattumasta riippuvaa. Rikoslaissa säädetään rangaistavasta törkeästä tuhotyöstä ja sen yrityksestä.

Törkeätä tuhotyötä ja muita yleisvaarallisia rikoksia koskevilla kriminalisoinneilla suojataan satunnaisesti muodostuvien ihmisryhmien henkeä, terveyttä ja omaisuutta. Kriminalisoinnilla suojataan myös yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja. Tuhotyössä on kyse joukkomittaisesta ilmiöstä teon kohdistuessa ennalta määräämättömään ihmisjoukkoon, omaisuuteen tai yhteiskunnan kollektiivisiin etuihin.

Törkeästä tuhotyöstä on kyse silloin, kun tuhotyö tai liikennetuhotyö tehdään erityisen törkeällä tavalla. Törkeän tuhotyön täyttymisen tarkastelu edellyttää siis myös tuhotyön ja liikennetuhotyön tunnusmerkistöjen tarkastelua.

Tuhotyöstä rangaistaan sitä, joka sytyttää tulipalon, räjäyttää jotakin tai saa aikaan vedentulvan tai luonnontilan mullistuksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa taikka että siitä on yleistä erittäin huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa. Tuhotyöstä tuomitaan myös se, joka omaisuutta vahingoittamalla tai tuhoamalla taikka tuotanto-, jakelu- tai tietojärjestelmän toimintaan oikeudettomasti puuttumalla aiheuttaa vakavan vaaran energiahuollolle, yleiselle terveydenhuollolle, maanpuolustukselle, oikeudenhoidolle tai muulle näihin rinnastettavalle yhteiskunnan tärkeälle toiminnolle.

Liikennetuhotyöstä tuomitaan se, joka tuhoaa kulkuneuvon tai kiinteän lautan, niiden välineistön taikka kulkuväylän, tuhoaa, vahingoittaa tai muuttaa liikenteen ohjausmerkin tai muun liikenteen laitteiston, antaa liikenteeseen liittyvän väärän tiedon tai tekee kulkuneuvossa, lentokentällä, kiinteällä lautalla tai liikenteen ohjailutehtävissä olevaa henkilöä kohtaa väkivaltaa tai uhkaa häntä väkivallalla siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa liikenteessä tai kiinteällä lautalla. Myös yritys on rangaistava. Vähäistä tekoa ei kuitenkaan pidetä liikennetuhotyönä.

Milloin tuhotyö on törkeä?

Törkeässä tuhotyössä aiheutetaan suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa tai aiheutetaan jollekin yhteiskunnan tärkeälle toiminnolle uhkaavan vahingon pitkäaikaisuuden tai laaja-alaisuuden vuoksi taikka muusta syystä erityisen vakavaa vaaraa. Törkeästä tuhotyöstä on kyse myös silloin, kun tuhotyö tai liikennetuhotyö tehdään sodan tai muiden poikkeusolojen aikana.

Suurena ihmismääränä on pidetty vähintäänkin kymmeniin henkilöihin kohdistuvaa konkreettista vaaraa. Jotta kyse olisi tuhotyön törkeästä tekomuodosta, tulee ihmisjoukon todella olla vaarallisen teon mahdollisten vaikutusten piirissä. Jos kenenkään turvallisuus ei tosiasiassa vaarantunut esimerkiksi tulipalon sytyttämisen vuoksi, ei kyse voi olla törkeästä tuhotyöstä. Henkeen ja terveyteen kohdistuvan vaaran tulee siis olla syntytodennäköisyydeltään ja mahdollisten vahinkojen osalta vakava.

Törkeästä tuhotyöstä on kyse silloin, kun yhteiskunnan tärkeälle toiminnolle aiheutetaan vakavaa vaaraa vahingon pitkäaikaisuuden tai laaja-alaisuuden vuoksi. Kyse voi olla esimerkiksi sähkölaitoksen tuhoamisyrityksestä, joka uhkaa keskeyttää sähköjakelun pitkäksi aikaa. Monet yhteiskunnan tärkeät toiminnot ovat riippuvaisia sähköenergiasta.

Törkeästä tuhotyöstä on kyse myös silloin, kun tuhotyö tai liikennetuhotyö tehdään sodan tai muiden poikkeusolojen aikana. Muilla poikkeusoloilla tarkoitetaan esimerkiksi erityisen vakavaa suuronnettomuutta ja sen välitöntä jälkitilaa ja vakavan tartuntataudin aiheuttamaa epidemiaa.

Teon tulee olla myös kokonaisuutena arvioiden törkeä.

Rangaistusseuraamus

Törkeästä tuhotyöstä tuomitaan aina ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Teko on hyvin vakava. Vankeusrangaistuksen vähimmäispituus on kaksi vuotta ja enimmäispituus kymmenen vuotta. Jos teolla on aiheutettu omaisuus- tai henkilövahinkoja, tekijä tuomitaan myös niistä erikseen.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Törkeän tuhotyön tarkasteleminen edellyttää tuhotyön ja liikennetuhotyön tuntemusta. Näistä teoista saa lisätietoja lakipuhelimesta tai muista artikkeleista

Varoitukset

- Törkeästä tuhotyöstä tuomitaan aina ehdottomaan vankeusrangaistukseen

- Teko voi tulla arvioiduksi myös terrorismirikoksena, jos se on tehty terroristisessa tarkoituksessa

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]