Minilex - Lakipuhelin

Osakeyhtiön lopettaminen ja pöytäkirja

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Osakeyhtiö on yksi yritysmuodoistamme, jona yritys voi toimia. Osakeyhtiöstä säädetään osakeyhtiölaissa. Aina yritys ei ole erinäisistä syistä kannattava tai toimiva ja se joudutaan lopettamaan. Joskus lopetus joudutaan tekemään myös muista syistä. Käytännössä yritys lakkaa olemasta, kun sen toiminnot lopetetaan kokonaan tai vaihtoehtoisesti yhtiömuotoa muutetaan joksikin toiseksi.

Osakeyhtiön lopettaminen useimmiten kuitenkin alkaa yhtiön asettamisella selvitystilaan. Osakeyhtiön lopettamisesta ei siis voi päättää yksi henkilö itsekseen, vaan siihen tarvitaan kaikkien yhteinen tai äänestetty päätös. Tämä tarkoittaa sitä, että selvitystilaan asettaminen tai ylipäänsä lopetuspäätös vaatii yhtiökokouksen pitämisen, jossa asiasta päätetään. Tässä yhtiökokouksessa päätöksen tekemisen lisäksi valitaan selvitysmiehet. Yhtiökokouksesta laaditaan pöytäkirja, jonne merkitään kokouksessa tehdyt päätökset. Näin pöytäkirjasta selviää lopettamispäätös.

Tämän vaiheen lisäksi tulee tehdä julkinen haaste eli avoin hakemus yhtiön tilasta. Lisäksi yhtiön selvitysmiehet pitävät uudelle yhtiökokoukselle lopputilityksen, jonka jälkeen yhtiö katsotaan virallisesti puretuksi. Purkamisesta ilmoitetaan Kaupparekisterille. Tämän ilmoituksen liitteeksi lisätään myös pidetyn yhtiökokouksen pöytäkirja, josta ilmenee lopputilityksen esittäminen. Käytännössä siis osakeyhtiön purkaminen vaatii kahden yhtiökokouksen pitämistä, koska yleensä ei olla valmistauduttu pitämään tilitystä heti saman tien lopettamispäätöksestä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että pöytäkirjojakin tulee olla kaksi, jos yhtiökokouksiakin on ollut. Ainakin pöytäkirjoista tulee käydä ilmi niin lopettamispäätös ja lopputilitys, joiden jälkeen yhtiö katsotaan puretuksi. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]