Minilex - Lakipuhelin

Keskinäisen testamentin peruuttaminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Keskinäinen testamentti on tavallisesti puolisoiden toistensa hyväksi laatima, molemminpuolinen ja ehdollinen testamentti. Keskinäinenkin testamentti on mahdollista peruuttaa joko kokonaan tai osittain. Peruuttaminen osittain voi koskea esimerkiksi testamenttiin liittyvää toissijaismääräystä. Lupaus olla peruuttamatta testamenttia ei sido antajaansa - keskinäistä testamenttia koskevatkin kaikki testamentteja yleensä koskevat ehdot testamentin peruuttamisesta.

Keskinäisen testamentin peruuttaminen voi tapahtua molempien eläessä tai toisen jo kuoltua. Peruuttaminen voi koskea vain omaa osuutta testamenttimääräyksestä. Siten esimerkiksi eloonjäänyt puoliso voi ilmoittaa, että hänen antamansa keskinäiseen testamenttiin liittyvä toissijaimääräys ei ole enää voimassa. Tällöin leski voi toissijaismääräyksen estämättä määrätä testamentilla omasta omaisuudestaan toisin kuin alkuperäisessä keskinäisessä testamentissa.

Keskinäiseen testamenttiin voidaan ottaa määräys sen ehdollisuudesta. Tällöin testamenttimääräysten voimassaolo eloon jääneen hyväksi edellyttää, että vainajaa kohtaan keskinäisessä testamentissa oleva määräys on pysytetty voimassa. Ilman tätä nimenomaista määräystäkin eloonjäänyt voi menettää testamenttiin peustuvan oikeutensa niissä tilanteissa, joissa hän on salaa toiselta osapuolelta peruuttanut oman testamenttimääräyksensä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]