Minilex - Lakipuhelin

Markkinaoikeuden ratkaisu: Oliko tavaramerkki erotettavissa laivojen potkurijärjestelmiin liittyvistä yleissanoista

MAO:249/18. 

Ratkaisussa otettiin kantaa siihen, pitikö Siemens AG:n kohdeyleisö sanaa "azipod" 1.7.2011, jolloin haettiin kansallisen tavaramerkin rekisteröintiä, yleissanana joka liittyy laivojen potkurijärjestelmiin. ABB Oy:n haki sanalle "azipod" tavaramerkin rekisteröintiä. Toinen osapuoli, Siemens AG, väitti tapauksessa, että tavaramerkki tulisi erottamiskyvyttömyytensä vuoksi julistaa mitättömäksi tai määrätä menetetyksi. Tilannetta arvioitiin lisäksi sen kannalta, oliko kohdeyleisön näkemys sanan merkityksestä muuttunut myöhemminkin.

"Azipod" sanalle ei ilmennyt tarvetta pitää sitä yleisen edun perusteella vapaasti käytettävissä. Markkinaoikeus totesi tapauksessa, että kyseinen tavaramerkki on yhä erottamiskykyinen laivojen potkurijärjestelmiin liittyvistä yleissanoista. Asiassa ei tullut esiin, että tavaramerkki "azipod" olisi erottamiskyvytön muidenkaan sen kattamien tavaroiden osalta.

[chatbot]