Kiinteistöverovelvollinen on se, joka omistaa kiinteistön 1. päivä tammikuuta. Kun edeltävänä vuonna loppuvuodesta on tehty kiinteistökauppa, jossa omistus- ja hallintaoikeus on siirtynyt ja seuraavan vuoden kiinteistövero on jo maksettu aikaisemman omistajan toimesta vaikka verovelvollinen sinä vuonna on uusi omistaja, niin kuinka jo maksetun kiinteistöveron palauttaminen tapahtuu? Kiinteistökaupan tiedot ovat verohallinnolla, joten palauttaako verohallinto oma-aloitteisesti jo maksetun kiinteistöveron vai täytyykö asiasta tehdä oikaisupyyntö?

1 vastaus


778 vastausta

Kiitos kysymyksestäsi,

Kiinteistöveron palauttaminen suoritetaan siten kuin veronkantolaissa säädetään. Veronkantolain mukaan Verohallinto palauttaa sille maksetun määrän verovelvollisen vaatimuksesta, jos se on maksettu erehdyksessä tai aiheettomasti. Verohallinto voi palauttaa aiheettomasti maksetun määrän myös omasta aloitteestaan varattuaan tarvittaessa verovelvolliselle tilaisuuden selvityksen antamiseen.

Verotukseen voi hakea muutosta verovelvollinen itse sekä jokainen muu, jonka oman veron määrään verotus välittömästi saattaa vaikuttaa tai joka on veron suorittamisesta vastuussa. Muutosta haetaan kirjallisella oikaisuvaatimuksella verotuksen oikaisulautakunnalta.

Jos muutos vaikuttaa toisen verovuoden tai toisen verovelvollisen verotukseen, Verohallinto tekee vastaavan muutoksen (seurannaismuutos) myös toisen verovuoden tai toisen verovelvollisen verotukseen, jollei muutoksen tekeminen ole erityisestä syystä kohtuutonta.

Edellä mainitun perusteella kiinteistövero voidaan palauttaa Verohallinnon toimesta tai oikaisupyynnön seurauksena. Sen sijaan mahdolliset verotuksen muutoksesta seuraavat vastaavat muutokset tekee Verohallinto.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö juristeille




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Tai soita maksutta ja luottamuksellisesti Minilex-juristiverkoston asiakaspalveluun:
+358 400 4111 43

klo 8 - 19 • la–su 10 - 17

Tarvitsetko nopean vastauksen lakikysymykseesi?

Soita lakipuhelimeen: 0600 12 450

klo 8 - 23 • la–su 9 - 23

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »