Tyypillistä etämyyntiä on posti- ja Internet-myynti. Etämyynnissä verovelvollinen on ... arvonlisäverosta. Tällöin arvonlisäveron maksaa siis viime kädessä kuluttaja ja lopullisiin kuluttajahintoihin ... ja muut Kanaalisaaret sekä Ahvenanmaa. Näistä paikoista lähetetyistä ostoksista pitää maksaa ...
kirjataan se, mistä raha on saatu ja mihin rahaa on käytetty. Niin yksin- kuin kahdenkertaisen kirjanpidon ... perustana ovat liiketapahtuman todentavat tositteet ja kuitit. Tositteet on päivättävä ja numeroitava tai ...
sairaanhoidon tutkimuksen, hoidon ja muun käsittelyn yhteydessä, kyse on hoitovahingosta ja potilaalle ... tai reseptin mukaisella tavalla, korvattavaa potilasvahinkoa ei ole syntynyt. Erityislainsäädäntö ja ...
huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen ... osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen. Toisaalta työaikarikkomuksesta voidaan tuomita myös ...
Työntekijäoikeuksien loukkaamisena pidetään työntekijöiden järjestäytymisvapauden ja ... irtisanomista, erottamista, lomauttamista ja osa-aikaistamista vastoin näitä koskevia säännöksiä tai ... ja yhteistoimintaedustajaa. Työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisena puolestaan pidetään ...
tekee työt huolellisuudella ja riittävällä varovaisuudella, noudattaen niitä ohjeita, joita työn teosta ... ja turvallisuustekijöistä on annettu. Erilaiset työtehtävät tai työolot saattavat kuitenkin vaatia ... työturvallisuuteen vaikuttavat puutteet ja viat heti, kun on ne huomannut. Viat voivat esiintyä esimerkiksi ...
tietoinen omasta esteellisyydestään. Virkamies itse tietää, kenelle on sukua ja kenen kanssa hän on ... erityisen läheinen ja niin edelleen. Jos esteellinen virkamies on monijäsenisen toimielimen jäsen, ratkaisee ... kunnanvaltuusto. Toimielimen jäsen ja esittelijä eivät luonnollisestikaan osallistu päätöksentekoon, kun asia ...
tai tuottamukseen. Teon tai laiminlyönnin ja vahingon välisen syy-yhteyden syntyminen vaatii vahingon ... erikoisosaamisen perusteella liityttävä syntyneen vahingon kaltaisen vahingon mahdollisuus ja vaara, joka ... Velvollisuus huolehtia molempien osapuolten etujen toteutumisesta liittyy kaupan edellytysten selvittämiseen ja ...
ja äänettömät yhtiömiehet ja heidän tietonsa, yhtiömiesten panokset sekä tilikausi. Jotta toiminta ... Kaupparekisterimerkintä tehdään rekisteritoimistosta saatavalla lomakkeella. Ilmoitukseen liitetään yhtiösopimus ja ...
nimissä yhtiön laillisena ja kelpoisena edustajana, on äärimmäisen tärkeää, että osakkeenomistajat voivat ... nopeasti ja vaivattomasti myös erottaa jäsenen tehtävästään. Erottamisen nopeus on välttämätöntä myös ... joka kuuluu hänen tehtäviinsä. Tämä mahdollistaa toimitusjohtajalle suuremman itsenäisyyden ja vallan ...