eläinlääkärinä. Myöskään eläinlääkärille tarkoitettuja toimia ei saa suorittaa, ilman eläinlääkärin koulutusta ja ... lupaa. Elintarviketurvallisuusvirasto vastaa lupien myöntämisestä ja lupa voidaan myöntää myös ... työtehtäviä, on hänet tuomittava sakkorangaistukseen tai vankeuteen enintään 3 kuukaudeksi. Terveyttä ja ...
asettaa työntekijälle velvollisuuden tehdä työnsä noudattaen työnantajan antamia määräyksiä ja ohjeita ... työnteosta, eli esimerkiksi missä, milloin ja miten työ on tehtävä. Työntekijä on siten työtä tehdessään ... antaa työnjohto- ja valvontaoikeuden perusteella. Työntekijän velvollisuudet ...
korvatuksi. Korvattaviksi voivat tulla henkilö-, esine- ja varallisuusvahingot. Vahingonkorvausvastuu syntyy, ... on erityisesti sitoutunut. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, että vahingonkorvaukset ja niiden ... edellytykset vaihtelevat eri sopimustyyppien välillä. Sopimusrikkomus ja muut konfliktit ...
voi antaa väliaikaisen ratkaisun muun muassa lapsen tapaamisoikeudesta ja tapaamisoikeuden ja ... Tähän väliaikaiseen määräykseen ei saa hakea muutosta. Lapsen huolto ja tapaamisoikeus ...
puolisoiden allekirjoittama ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistama. Asiantunteva asiamies pystyy ... avioehdon puolisoiden tilanteeseen sopivaksi ja varmistaa, että avioehto suojaa omaisuutta niin kuin ... Avio-oikeus ja avioehto ...
Avioehtosopimuksen viralliseksi liitteeksi lisätään alkuperäinen avioehtosopimus ja sen jäljennös, ... jotta Digi- ja väestötietovirasto varmistuu avioehdon oikeellisuudesta. Tämän lisäksi liitteeksi voidaan ... liitteeksi kyseisen asiakirjan vaiko ei. Voit kysyä asiasta lisää lakimiehiltämme. Avio-oikeus ja avioehto ...
Avioliitosta ja avioerosta säädetään avioliittolaissa. Avioliitossa elävillä puolisoilla on oikeus ... saada hakemuksella ero ja siten purkaa avioliittonsa. Hakemuksen voi tehdä puolisot yhdessä tai toinen ... avioliitto jää voimaan ja prosessi pitää aloittaa uudestaan. Avioliittolain mukaan harkinta-aikaa ei ...
riippumatta. Lain uudistus lähti liikkeelle kansalaisaloitekampanjasta nimeltä Tahdon2013 ja sen avulla ... tekemällä yhteisellä ilmoituksella Digi- ja väestötietovirastolle. Rekisteröity parisuhde jatkuu ... avioliittona siitä päivästä, jona virasto on saanut ilmoituksen. Avioliitto ja parisuhde ...
määritelty olevan miehen ja naisen välinen liitto. Ero avoliiton ja kämppisten välillä on juurikin osapuolten ... vuokrasopimukset. Avioliitto ja parisuhde ...
jäsenet voivat käyttää asianajajan nimikettä ja pitää asianajotoimistoa. Asianajajaksi voidaan hyväksyä 25 ... rehelliseksi tunnettu sekä muilta ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan ... ammattipätevyys muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa ja joka on merkitty Asianajajaliiton EU-luetteloon. ...