Hei!
Tarvitsen pikaista oikeusapua tilanteeseeni jossa entinen vaimoni asuu omistusasunnossa joka on jäänyt meille avioliiton jälkeen yhteisomistukseen.
Haluaisin suorittaa asunnon osalta osituksen/yhteisomistuksen purun.
Kotivakuutukseni ei korvaa oikeusturvaa asian osalta. En ole itse asunut asunnossa yli kymmeneen vuoteen ja entinen vaimoni on saanut asua siellä lapsen kanssa sillä ehdolla että hoitaa asunnon kulut. Nyt tilanne on kuitenkin toinen ja kuluja ei ole hoidettu vähään aikaan. Yhtiövastikkeita on rästissä 8kk ajalta josta meillä on jo tullut varoitus/haaste oikeuden kautta taloyhtiön haltuunotosta. Tämä on tullut minulle täysin yllättävänä tietona eikä edes taloyhtiöstä olla vaivauduttu ilmoittamaan minulle koko sinä aikana kun vastikkeita on jäänyt maksamatta. Haltuunotto tulee olemaan väistämätön koska meillä ei ole varaa maksaa rästejä pois kerralla eikä sen koommin asianajotoimiston laskuja jotka seuraavat haltuunoton vuoksi.
Lisäksi asuntolainoja on rästissä niin että niille täyttyy pian irtisanomisen perusteet. Tilanne on siis hankala ja täysin kestämätön ja asunto olisi saatava viipymättä myyntiin koska nyt myös minun luottotiedot ovat vaarantumassa entisen vaimoni välinpitämättömyyden takia. Asunto sijaitsee Vantaan Korsossa.

Puhelinnumero:
0407710601