Minilex - Lakipuhelin

Virkamiehestä tehtävä tutkintapyyntö, vanheneeko päivälleen viidessä vuodessa vai saman vuoden aikana?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Virkamiehestä tehtävä tutkintapyyntö/kantelu, vanheneeko päivälleen viidessä vuodessa vai saman vuoden aikana?

Esim. jos virkamiehen "syytä epäillä" toimenpide (kirjallinen) on tapahtunut 2.2.2011, vanheneeko tutkintapyyntömahdollisuus 1.2.2016 vai yleensä vuoden 2016 aikana?

1 vastaus


Minilex

90 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

virkamiehen virkarikoksesta ei voida nostaa syytettä, jos tekopäivästä on kulunut viisi vuotta. Tämä ilmenee rikoslain 8 luvun 1 ja 2 §:istä. Lain esitöissä selvennetään, että vanhentuminen tapahtuu sen vuorokauden alkaessa, jonka päivämäärä on sama kuin tekopäivän. Jos siis teko on tapahtunut 2.2.2011, syyteoikeus on vanhentunut 2.2.2016, vuorokauden alkaessa.

Kun syyteoikeus on vanhentunut, tutkintapyyntö ei johda mihinkään. Virkamiehen teosta voi toki vapaamuotoisesti kannella ylemmälle viranomaiselle, oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille; kantelulle ei ole määräaikaa. Toisaalta kantelu ei voi johtaa varsinaisiin sanktioihin virkamiestä kohtaan: Enintään voi seurata moitteita.

Vanhentumisaika tosin olisi pitempi (kymmenen vuotta), jos kyse olisi oikein törkeästä virkarikoksesta: törkeästä lahjuksen ottamisesta tai törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]