Mitä laki sanoo, jos vanhempi lukee 21-vuotiaan tyttärensä sähköpostia? Sähköposti oli jäänyt kirjautuneeksi ja äitini luki saapuneita ja lähetettyjä, jolloin sai tiedon salaamastani asiasta.

1 vastaus


756 vastausta

Hei!

Kiitos kysymyksestä.

Kirjeiden, puheluiden ja muiden luottamuksellisten viestien salaisuus on turvattu jokaiselle perusoikeutena. Toiselle tarkoitetun kirjeen avaaminen voikin täyttää viestintäsalaisuuden loukkauksen tunnusmerkistön. Viestintäsalaisuuden loukkauksesta säädetään Suomen rikoslaissa.

Viestintäsalaisuuden loukkauksesta on lain mukaan tuomittava se, joka oikeudettomasti avaa toiselle osoitetun kirjeen tai muunlaisen suljetun viestin. Viestintäsalaisuuden loukkauksesta on kyse silloinkin, kun henkilö murtaa tietyn suojauksen ja sitä kautta hankkii tiedon sähköisesti tai muulla teknisellä keinolla tallennetusta, ulkopuoliselta suojatusta viestistä. Rangaistavaa on myös tiedon hankkiminen televerkossa taikka tietojärjestelmässä välitettävänä olevan puhelun, sähkeen, tekstin-, kuvan- tai datasiirron tai muun vastaavan televiestin sisällöstä tai tällaisen viestin lähettämisestä tai vastaanottamisesta. Näin ollen suoja kattaa myös esimerkiksi sähköpostin ja sosiaalisen median yksityisviestinnän. Kiellettyä on myös esimerkiksi lukitsematta jääneen älypuhelimen tai toisen tunnuksilla auki jääneen verkkopalvelun käyttäminen urkintaan.

Rangaistavuuden edellytyksenä se, että kirje tai muu suljettu viesti avataan oikeudettomasti. Viestintäsalaisuuden loukkauksesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Myös teon yritys on säädetty rangaistavaksi. Jos viestintäsalaisuuden loukkausta voidaan pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä, voi kyseessä olla törkeä tekomuoto, eli törkeä viestintäsalaisuuden rikkominen.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]