Minkälaisia asioita tulisi ottaa huomioon tekijänoikeuden siirtosopimuksessa?
esimerkiksi olisiko tämä hyvä:
------------------------------------------------------------
Malli1yhdistys ry
TEKIJÄNOIKEUDEN SIIRTOSOPIMUS

Sitoudun tällä sopimuksella luovuttamaan kaikki tekijänoikeuslain mukaiset oikeudet malli1yhdistys ry:lle malli1yhdistykselle, malli1yhdistyksen asiakkaille tai malli1yhdistyksen yhteistyökumppaneille tuotetusta tuotteesta, työstä tai palvelusta.

------------------------------------------------------------
onko tälle tekijänoikeuden siirtosopimukselle edes tarvetta ?

1 vastaus


756 vastausta

Tekijänoikeuksien siirto vaatii käytännössä hieman tarkempaa määrittelyä johtuen siitä, että jokainen tilanne on erilainen. Tästä johtuen en voi myöskään antaa esimerkkiä yleispätevästä sopimusehdosta, joka toimii aukottomasti kaikissa tilanteissa. Voin vain tehdä yleishuomioita siitä, mitä tavallisesti tekijänoikeuksien luovutusehtoon on hyvä kirjata.

Ensinnäkin teidän tulisi määritellä mitä luovutettavat tekijänoikeudet koskevat, sillä muuten sopimus ei luultavasti olisi pätevä johtuen ehdon epäselvyydestä. Tekijällähän on lähtökohtaisesti oikeudet kaikkeen luovan työnsä tuloksiin, joten siirrettävien oikeuksien kohteet on määriteltävä. Nyt määritelmässänne "tuotteet, työt ja palvelut" on jonkin verran epäselvyyksiä. Tuotetta parempi sana lienee materiaali tai aineisto, sillä tuote sanana viittaa enemmän jonkinlaiseen kiinteään esineeseen, kuin luoan työn tulokseen. "Työ" viittaa työsuhteeseen, jotka koskee laki työsuhdekeksinnöistä, joka asettaa omat edellytyksensä oikeuksien luovutukselle, vaikka kyse siinä onkin enemmän patentoitavista keskinnöistä. Joka tapauksessa koehottaisin määrittelemään tekijänoikeuksien kohteen selkeämmäksi.

Lisäksi olisi hyvä mainita, että miltä osin oikeudet siirtyvät. Selvää on, että niin sanottuja moraalisia oikeuksia ei voida luovuttaa, mutta taloudellisten oikeuksien luovuttamisen laajuus riippuu tekijänoikeuslain mukaan siitä mitä on sovittu. Eli jos sopimuksessa viittaatte laajuuden osalta lakiin, niin se ei anna paljoakaan osviittaa todellisesta sisällöstä.

Voitte myös määrittää halutessanne tavat, joilla voitte oikeuksia hyödyntä ja sen, jääkö tekijälle samaan aikaan oikeuksia hyödyntää tekijänoikeuksien kohdetta ja jos jää, niin millaisia. Muistakaa myös määrittää, että miten korvaus määritty. Kertakorvauksena, vaiko käytön mukaan rojalteina. Tarvittaessa myös muita seikkoja voi ottaa huomioon, mutta koska en tunne tapauksen yksityiskohtia, on niihin vaikea myöskään ottaa kantaa.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]