Voiko iäkäs pariskunta testamentata omaisuuden siten että kumpikin aikuinen lapsi saa lakiosan eli 1/4 omaisuudesta ja kummankin lapset 1/4 + 1/4 omaisuudesta? Jos toisella rintaperillisistä on neljä lasta, on heidän kunkin osuus perinnöstä 1/16. Miten rintaperillinen voi ostaa nämä lastensa perintöosuudet? Esimerkiksi kahden asunto-osakkeen omistaminen näin monen henkilön kesken on käytännössä hankalaa. Entä jos keskinäisen testamentin mukaan asunto ja loma-asunto jäävät toisen puolison hallintaan toisen kuollessa? Miten silloin toimitaan?

1 vastaus


Minilex

59 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Testamentilla voidaan määrätä, että rintaperilliset saavat lakiosan ja muu omaisuus menee rintaperillisten lapsille. Rintaperillisillä on oikeus saada lakiosa, vaikka sitä ei olisi heille testamentissa luvattu. Jos rintaperillinen vaatii lakiosaa ja testamentti loukkaa rintaperillisen lakiosaoikeutta, väistyy testamentti lakiosan osalta. Muilta osin testamentti on pätevä.
Perintönä tai testamentilla saadun perintöosuuden voi luovuttaa vastikkeetta tai vastiketta vastaan. Vastikkeeton luovutus tarkoittaa lahjoittamista, jolloin lahjan saaja on lahjaverovelvollinen. Vastikkeellinen luovutus tarkoittaa kauppaa, jolloin seurauksena voi olla luovutusvoiton verotus.
Jos testamentinsaaja myy perintöosuutensa rintaperilliselle samalla hinnalla, joka on perintöverotuksessa vahvistettu perintöosuuden arvoksi, ei verotettavaa luovutusvoittoa synny. Tällöin jokainen testamentinsaaja maksaa omasta osuudestaan vain perintöveron. Tämä järjestely on mahdollista, mutta sen hyödyllisyys on kyseenalainen. Jos omaisuus on tarkoitus saada rintaperillisen omistukseen, miksi se pitäisi ensin testamentata rintaperillisen lapsille?
Puolisot voivat tehdä myös keskinäisen hallintaoikeustestamentin. Testamentti voi koskea koko jäämistöä tai vain tiettyjä omaisuuseriä, kuten vaikkapa asunto-osakkeita. Tällöin jommankumman puolison kuollessa leski saa hallintaoikeuden joko koko jäämistöön tai testamentissa määrättyyn osaan jäämistöstä. Muilta osin jäämistöositus ja perinnönjako toimitetaan normaalisti. Leskien hallintaoikeuden arvo kuitenkin otetaan huomioon määrättäessä perintöveroa jäämistöstä. Hallintaoikeus siis vähennetään omaisuuden arvosta, jolloin maksettavaksi tulevan perintöveron määrä pienenee. Hallintaoikeus kuitenkin tarkoittaa sitä, että omaisuutta ei voida myydä, ellei leski siihen suostu. Jos omaisuus myydään, on seurauksena hallintaoikeuden luovutuksen osalta joko luovutusvoittoverotus tai lahjaverotus riippuen siitä, luopuuko leski hallintaoikeudesta vastikkeettomasti vai vastiketta vastaan. Hallintaoikeuden perustamista harkittaessa kannattaa siis tarkkaan miettiä sitä, onko sen perustaminen järkevää.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]