Hei,
kysymykseni liittyy taloyhtiön hallituksen palkkioihin. Taloyhtiön hallituksessa on 5 jäsentä ja taloyhtiö perustettu uudiskohteessa 16.6.2014 (uudiskohde rakennettu 03/2013).
Taloyhtiö on riitautunut perustajaurakoitsijan kanssa ja käräjäoikeudessakin on tuomio annettu. Taloyhtiö valitti hovioikeuteen päätöksestä, mutta nyt taloyhtiö ja rakennuttaja ovat päässeet sopimukseen.
Taloyhtiötä edustaa hallituksessa 5hlö, joista 2 ovat olleet aktiivisimpia (sihteeri ja pj).
Haluaisinkin lakineuvontaa, että mitkä oikeudet/lait tukevat sitä, että hallituksesta 2 jäsentä kokevat merkittävää työmäärää hallitustehtävistä (työ-&vapaa-ajasta), joiden perusteella aktiivisimmille jäsenille voidaan määrätä kertakorvaus työstä riitaisassa taloyhtiössä?

1 vastaus


Minilex

30 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Asunto-osakeyhtiölain mukaan taloyhtiön hallituksen velvollisuus on huolehtia hallinnosta, kiinteistön ja rakennusten hoidosta ja muusta toiminnasta. Hallitus järjestää myös taloyhtiön talouden valvonnan ja varmistaa, että osakkaat ja asukkaat saavat taloyhtiössä riittävästi tietoa.Yksi asunto-osakeyhtiölain vahvimmista periaatteista on yhdenvertaisuus. Sen mukaan yhtiökokous, hallitus tai isännöitsijä ei saa päättää tai tehdä mitään, mikä voi tuottaa yhdelle osakkaalle etua toisten kustannuksella. Kysymys on siis rajanvedosta enemmistövallan ja vähemmistöä suojaavien säännösten välillä.

Yhdenvertaisuusperiaatteen tarkoituksena ei ole haitata päätöksentekoa, vaan estää enemmistöosakkaiden suosiminen vähemmistön kustannuksella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joku hanke jää toteuttamatta, jos kaikki osakkaat eivät saa siitä suoraan etua. Tärkeintä on, että kaikilla on mahdollisuus hyötyä hankkeesta. Laki ei siis suoraan sano voidaanko aktiivisimmille jäsenille määrätä kertakorvaus työstä, vaan tämä on sopimusperusteinen asia taloyhtiön sisäisesti.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]