Luovutin aviopuolisolleni avioerohakemuksen osituksella osuuteni omakotitalosta. Olimme olleet naimisissa 3 v. Rahaa en saanut vaan omistus taloon siirtyi hänelle. Olin maksanut lainanlyhennyksiä arviolta 10-5000 €, mutta juuri perin isältäni 8000 €. Avioeron toista vaihetta ei haettu vaan jatkoimme avioliittoa.
Uusi avioero laitettu vireille nyt 3 vuotta myöhemmin. Olen koko tämän ajan maksanut parempituloiselle miehelleni noin 700 € kuussa yhteisiin kuluihin sillä hänen lainanlyhennys on ollut liian suuri yksin hoidettavaksi. Samalla olen maksanut yhteisten lasten päivähoitomaksut ja ruokaa. Olen tämän vuoksi joutunut ottamaan luottoa muutamia tuhansia euroja. Olenko siis yhtään oikeutettu ositukseen mieheni nimissä olevaan taloon? Olen köyhtynyt ja hän rikastunut samaan aikaan.

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei ja kiitos viestistäsi. Jos välillänne on jo kerran toimitettu ositus, avio-oikeus ei palaudu, vaikka teitä ei ensimmäisen osituksen jälkeen tuomittukaan avioeroon. Aikaisempi ositus ei siten raukea. Kerran toimitetun osituksen jälkeen avio-oikeus voidaan palauttaa vain avioehdolla.

Silloin kun avio-oikeutta ei ole, suoritettavaksi tulee puolisoiden omaisuuden erottelu. Lähtökohtaisesti kumpikin siis pitää erittelyssä oman omaisuutensa.

Jos erottelu johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen tai toisen saamaan perusteettomaan etuun, sitä voidaan joissain tapauksissa sovitella. Sovittelun lähtökohtana on aina tehty erottelulaskelma. Sovittelussa voidaan antaa merkitystä esimerkiksi puolisoiden toimille yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]