Omistan perustamastani yhtiöstä 33% ja veljeni 66%, 33% hän "huijasi" dementiaan sairastavalta isältäni. Minut on syrjäytetty yrityksen kaikesta toiminnasta, en edes pääse yrityksen työpajaan se on lukittu uudellalukolla. Miten on onko minulla mahdollisuuksia saada asioihin oikeutta.

1 vastaus


Minilex

30 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei, kiitos viestistäsi!

Osakkeiden 2/3:n enemmistön omistaminen tarkoittaa sitä, että osakas voi määrätä hyvin laajasti osakeyhtiön toiminnasta yksin. Vaikka 33 prosentin osakeomistus ei tuota määräävää asemaa yhtiössä, se ei tarkoita, että osakkaan yli voisi kävellä täysin. Osakeyhtiölaki edellyttää kaikkien osakkeenomistajien yhdenvertaista kohtelua. Kolmasosan osakeomistus mahdollistaa muun muassa sen, että voit vaatia ylimääräisen yhtiökokouksen pitämistä, vähemmistöosingon jakamista ja erityisen tarkastuksen suorittamista, jos epäilet esimerkiksi yhtiön varojen väärinkäyttöä. Viime kädessä voit nostaa kanteen tuomioistuimessa niin, että veljesi velvoitettaisiin lunastamaan osakkeesi, jos hän käyttää tahallaan vaikutusvaltaansa yhdenvertaisuusperiaatteen, osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen rikkomiseksi.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]