Hei!

Olen ajatellut perustaa oman yrityksen, verkkokaupan. Tarkoituksena on myydä kasvivärejä hiuksille. Olen vakituisessa työssä S-ryhmällä. Voinko perustaa tämän tyyppisen yrityksen vai nähdäänkö se kilpailevana toimintana?

1 vastaus


Minilex

23 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Työsopimuslaissa sanotaan, että työntekijä ei saa harjoittaa "sellaista toimintaa, joka huomioon ottaen työn luonne ja työntekijän asema ilmeisesti vahingoittaa hänen työnantajaansa työsuhteissa noudatettavan hyvän tavan vastaisena kilpailutekona." Toisaalta myös työ- ja työehtosopimuksissa voi olla esimerkiksi jotain täsmentäviä ehtoja kilpailevasta toiminnasta tai hyvästä tavasta, joten nekin kannattaa lukea huolella.

Kilpailevan toiminnan kieltoa arvioidaan aina tapauskohtaisesti ja siihen siis vaikuttavat monet asiat. Et kerro kysymyksessäsi tarkemmin, että mikä on työpaikkasi toimiala tai mikä on asemasi työpaikallasi. Työpaikkasi toimialalla on nimittäin merkitystä kilpailevan toiminnan arvioinnissa, sillä esimerkiksi ravintola-alalla työskentelevä henkilö voi todennäköisemmin perustaa mainitsemasi kaltaisen verkkokaupan ilman pelkoa kilpailevan toiminnan esteestä, kun verrataan henkilöön, joka työskentelee hiusalan liikkeessä. Lisäksi pitää ottaa huomioon se, että mitä korkeammalla olet yrityksen organisaatiossa niin sitä vaikempi on perustaa omaa yritystä, joka liippaa läheltä työpaikan toimialaa.

Lisäksi pitäisi arvioida, että minkälaiset vaikutukset verkkokaupallasi olisi työnantajasi toimintaan, jos työnantajasi toimiala on sama tai lähes sama kuin suunnittelemasi verkkokaupan toimiala.

Todennäköisesti voit perustaa kyseisen verkkokaupan, mikäli työpaikkasi toimiala ei liity tai liittyy vain hyvin vähän verkkokauppasi toimintaan. Myös silloinkin, kun työpaikkasi on hyvin lähellä verkkokaupan toimialaa, sinulla on todennäköisesti mahdollisuus perustaa yrityksesi, jos työtehtäviisi ei esimerkiksi kuulu liikkeen/ ketjun kannalta merkittävien päätösten tekeminen tai tuotteiden markkinoiminen yms.

Kannattaa kuitenkin jutella ensin esimiehesi kanssa asiasta. Työnantaja voi nimittäin antaa työntekijälle luvan kilpailevalle toiminnalle tai muutenkin auttaa asiassa. Tarvittaessa voit toki soittaa asiantuntijoillemme, jotka voivat sekä auttaa ongelmassasi tarkemmin että neuvoa verkkokaupan perustamisessa.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]