Minulla on yhtiökumppanin kanssa 50/50 omistuksessa oleva Oy. Molemmilla on lisäksi tmi:t. Oy:n toiminnan alussa olemme keskustelleet, että tuon asiakkaani Oy:lle ja että en ota vastaan uusia asiakkaita muualla kuin Oy:ssä. Oy on hintatasoltaan huomattavasti kalliimpi. Olemme myös keskustelleet, että molemmat tekevät sivutyötä Oy:n ohella ja minulla tmi muodostaa ainoat tulot. Ilmoitin toiveeni tehdä osakassopimuksen lakimiehen avulla, johon olisin halunnut selkeästi määrittää, mitä minun asiakkaiden tuonti Oy:lle käytännössä tarkoittaa esim. palkkioiden valossa tms. Tämän tekeminen jäi. Olen jatkanut toimintaa tmi:llä normaalisti sillä ajatuksella että asioihin palataan. Nyt minua syytetään sopimusrikkomuksesta ja kilpailevasta toiminnasta. Onko tälle perusteita ja miten korvaus määräytyy

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Tapauksenne ja sen seuraamukset riippuvat siitä, oliko osakeyhtiön toiminnassa kyse keskustelusta vai suullisesta sopimuksesta. Kirjallista sopimusta ette ole mitä ilmeisimmin tehneet. Suomessa myös suullinen sopimus on sitova ja osapuolia velvoittava. Jos käymänne keskustelun voi tulkita suulliseksi sopimukseksi ja toinen osapuoli on alkanut tämän jälkeen käyttäytyä sopimuksen edellyttämällä tavalla, voi sopimusrikkomus olla aiheutunut ja siitä joutua seurauksiin.

Toisaalta jos käymäänne keskustelua voi pitää vain normaalina vuoropuheluna ja suunnitteluna tulevaisuuden tapahtumista, ei sitovaa sopimusta ole syntynyt. Asiassa kannattaa huomioida vastapuolen näkemys siitä, miksi ja millä perusteella velvoittava sopimus olisi jo keskustelun pohjalta syntynyt.

Tapauksenne on hyvin tulkinnanvarainen ja hankala arvioitava, minkä vuoksi lisätodisteiden arviointi on tarpeen. Lakimiehemme auttavat teitä mielellään lakipuhelimessamme.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]