Minilex - Lakipuhelin

Oikeiden nimien esittäminen anonyymissä keskustelussa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Onko laillista, että oikeaa nimeäni esitetään jatkuvasti tahalteen julkissessa anonyymissä keskustelussa ja liitetään nimimerkkiini?

1 vastaus


Minilex

43 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Tapaus voi täyttää identiteettivarkauden tunnusmerkit. Identiteettivarkauteen syyllistyy se, joka kolmatta osapuolta erehdyttääkseen oikeudettomasti käyttää toisen henkilötietoja, tunnistamistietoja tai muuta vastaavaa yksilöivää tietoa ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa tai vähäistä suurempaa haittaa sille, jota tieto koskee. Oma nimesi on lähtökohtaisesti tällainen lain tarkoittama yksilöivä tieto, ja varsinkin jatkuvana ja epäasiallisessa yhteydessä esitettynä kuvailemasi kaltainen toiminta voi täyttää rikoksen tunnusmerkit. Samankaltaisissa tapauksissa kyseeseen on voinut tulla myös yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Mikäli toiminta jatkuu, voit tehdä asiasta esimerkiksi sähköisen rikosilmoituksen poliisille.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]