Minilex - Lakipuhelin

ohjeet kenelle kiinteistön saa myydä kuoleman jälkeen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Äitimme asuu omistamassaan kotitalossa. Veli ja sisko ovat aikanaan saaneet oman osansa.
Äidin kuoltua me kaksi tytärtä perimme talon. Äidin veli haluaa äidin tekevän paperin,jossa äiti määrää,että meidän myydessämme talon se on myytävä veljen pojalle. Jotta säilyy suvussa. Jotta me emme pysty myymään sitä kenellekään muulle. Voiko tällaisia papereita tehdä meille kertomatta, ja ylipäänsä voiko meidän kätemme sitoa näin perimämme omaisuuden suhteen?

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei

Testamentin tekijä voi lähtökohtaisesti määrätä vapaasti tekemänsä testamentin sisällöstä. Testamentata voidaan esimerkiksi täysi omistusoikeus tiettyyn omaisuuteen, rajoitettu omistusoikeus tiettyyn omaisuuteen tai elinikäinen käyttö- ja hallintaoikeus. Testamentilla ei ole kuitenkaan mahdollista loukata rintaperillisten, eli lasten oikeutta lakiosaansa. Jos kyseessä on testamentti, jolla määrätään täysi omistusoikeus tiettyyn omaisuuteen, on testamentin saajalla oikeus myydä tai testamentata kyseinen omaisuus edelleen. Elinikäisellä hallintatestamentilla olisi mahdollista määrätä esimerkiksi tässä tapauksessa, että kyseisen kotitalon omistusoikeus menee lakisääteisille perillisille, mutta hallinta toiselle testamentissa määrätylle henkilölle. Tällöin hallintaoikeutetulla henkilöllä on velvollisuus säilyttää omaisuus muuttumattomana, eikä hän voi luovuttaa tai testamentata sitä.

Testamentti voidaan moitteen perusteella julistaa pätemättömäksi jos testamentin tekijä on pakotettu tekemään testamentti tai hänet on siihen taivutettu käyttämällä väärin hänen ymmärtämättömyyttään, tahdonheikkouttaan tai riippuvaista asemaansa taikka jos hänet on petollisesti vietelty tekemään testamentti tahi jos hän on muutoin sillä tavoin erehtynyt, että se on määräävästi vaikuttanut hänen tahtoonsa. Jos äidin veli on edellä mainituin tavoin vaikuttanut testamentin tekemiseen, saattaa testamentti olla mahdollisesti pätemätön. Jos perillinen tahtoo moittia testamenttia, hänen on nostettava kanne kuuden kuukauden kuluessa saatuaan testamentista tiedon.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]