Hei.
Kysyisin mitä tapahtuu jos lapsen huoltaja(yksinhuoltajuus) kuolee,eli joutuuko lapset biologiselle vanhemmalle vaikka hänellä ei olisi huoltajuutta? Vai suojaako oheishuoltajuus lapsia joutumasta päihteitä käyttävälle biologiselle vanhemmalle. Mikäli lapset päätyvät biologiselle vanhemmalle voiko hän käyttää lasten perinnön mielivaltaisesti.

Tässä on nyt kovin monta kysymystä,mutta tärkein on mihin lapset joutuvat ja suojaako oheishuoltajuus yhtään lapsia?

Ystävällisin terveisin
heidi Hänninen

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!

Lasten asemaa ja elinolosuhteita turvataan paljon jopa lain tasoisin säädöksin. Laissa käytetään paljon termiä ”lapsen etu” puhuttaessa perheoikeudellisista, lasten elämää koskevista seikoista. Lain mukaan useimmat lapsia koskevat päätökset tulee tehdä selkeästi sen mukaan, mikä on lapsen edun mukaista, lapselle parasta ja millä tavoin lapsen oikeudet pyritään parhaiten turvaamaan.

Tuomioistuimet ja myös lastensuojelutyöntekijät noudattavat tätä lainsäädäntöä omassa työssään. Jos sattuisi tilanne, jossa lapsen jäisivät ilman lakimääräistä huoltajaa, lapsia harvoin sijoitetaan uuden huoltajan alaisuuteen pelkästään sukulaissuhteiden perusteella. Huoltajuuskysymykset järjestyvät tällöin usein tuomioistuimen päätöksestä. Lasten tulevaa asemaa punnitaan monelta eri näkökannalta, ja huoltajuuskysymykset ja tulevat asuinolot pyritään järjestämään sen mukaan, missä lapsen tasapainoinen kehitys ja lapsen etu voidaan parhaiten turvata. Tällöin huoltajuuspäätöksiä tehdään usein lapsen lähimpien sukulaisten ja muiden läheisten välillä, kuten biologiset vanhemmat, muut lähisukulaiset kuten myös oheishuoltaja huomioon ottaen.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]