Onko opettajalla lain mukaan oikeus estää myöhässä tulevan oppilaan tuleminen tunnille. Onko myöhässäoloajassa jokin tietty raja? Kiitos vastauksestanne jo etukäteen.

1 vastaus


Minilex

30 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!
Kiitos kysymyksestäsi. Opettajan oikeudesta olla päästämättä oppilasta luokkaan tämän myöhästymisen vuoksi ei ole nimenomaisesti säädetty laissa. Perusopetusta säätelevät sekä perusopetuslaki (628/1998) että perusopetusasetus (852/1998). Perusopetuslain nojalla opettajalla on kuitenkin oikeus määrätä kurinpidollisia toimia ja rangaistusta määrättäessä opettajan on otettava huomioon teon tahallisuus sekä vakavuus ja oppilaalle aikaisemmin määrätyt mahdolliset rangaistukset. Täten opettajalla on esimerkiksi oikeus määrätä häiritsevä oppilas poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta.

Mikäli huoltaja tai oppilas on tyytymätön opettajan toimintaan, on ensisijaisena keinona mahdollista vaikuttaa asiaan keskustelemalla opettajan kanssa. Tarvittaessa yhteyttä voi ottaa myös koulun rehtoriin ja koulutuksen järjestäjään, kuten kunnan opetusvirastoon. Lisäksi jokaisella on oikeus kannella koulun toiminnasta aluehallintovirastolle tai ylimmille laillisuusvalvojille, kuten eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]