Jos toinen puolisoista perii vanhemmiltaan esim. talon ja irtaimistoa ja rahaa, niin voiko toinen puoliso päästä käsiksi tähän perintöön ja saada jollain keinolla itselleen osan perinnöstä tai jopa koko perinnön? Entä jos puolison lapsi perii isovanhemmiltaan esim. kesämökin, niin voiko toinen puoliso päästä siihen käsiksi? Millainen testamentti vanhempien kannattaa tehdä, että heidän lapsensa aviopuoliso ei voi saada itselleen mitään puolisonsa perinnöstä? Millä perusteilla lapsensa voi tehdä perinnöttömäksi jos kyseessä on ainoa lapsi?

1 vastaus


Minilex

Nainen

58 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

Testamentilla on mahdollista poissulkea perillisen puolison avio-oikeus taikka rajoittaa avio-oikeutta (esimerkiksi tietty omaisuus suljetaan pois.) Käytännössä siis yleisellä tasolla, mikäli haluaa poiketa lakimääräisestä perimysjärjestyksestä, tulee tehdä testamentti. Testamentissa voi esimerkiksi yksilöidysti omaisuuden osalta todeta perillisen puolison oikeudesta omaisuuteen taikka yleisesti sulkea perillisen puoliso kokonaan pois.

Perintökaaren mukaan sen estämättä, mitä perillisen oikeudesta lakiosaan on säädetty, perittävä voi tehdä perillisen perinnöttömäksi, jos tämä on tahallisella rikoksella syvästi loukannut perittävää, hänen perimispolvessa olevaa sukulaistaan, ottolastaan tai tämän jälkeläistä. Sama pätee, mikäli perillinen jatkuvasti viettää kunniatonta tai epäsiveellistä elämää. Perinnöttömäksi tekemisestä on määrättävä testamentissa ja samalla on myös mainittava määräyksen perusteesta. Peruste on myös toteennäytettävä, joka vetoaa tähän määräykseen.

Toivottavasti vastauksesta oli sinulle apua. Lisäkysymyksissä voit olla yhteydessä
lakipuhelimeen.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]