Sain kielteisen  päätöksen ampuma-aseasiassa(rinnakkaislupa) johtuen siitä että olen vajaa yhdeksän vuotta sitten syyllistynyt tapon yritykseen, josta sain ehdottoman tuomion. Päätöksessä todetaan näin: "Vakiintuneen lupakäytännön mukaan henkirikokseen syyllistyminen,  johon myös henkirikoksen yritykseen syyllistyminen luetaan kuuluvaksi, on esteenä uuden luvan myöntämiselle vähintään 15 vuoden ajan." Eikö tuomio pitäisi silloin olla sama taponyrityksestä kuin taposta? Reilu kaksi vuotta sitten hain edellisen kerran rinnakkaislupaa, ja silloin päätös oli myös kielteinen, mutta Komisario sanoi että hae parin vuoden päästä uudestaan. Nyt minua oli kuulemassa julkisuudessakin esiintynyt apulaispoliisipäällikkö. Rinnastetaanko tapon yritys tosiaan henkirikokseen ampuma-aseasiassa?

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

kuten päätöksessä mainitaan, myös tapon yritys on este luvan myöntämiselle. Tuomio tapon yrityksestä on siinä mielessä sama kuin taposta, että molemmista tuomitaan vähintään kahdeksan vuotta vankeutta. Yksittäisen rangaistuksen pituus taas määräytyy tapauskohtaisesti, kuten muissakin rikoksissa. Henkeen ja terveyteen kohdistuneen rikoksen, myös sellaisen yrittämisen, vaikutus ampuma-aseluvan saamiseen on perusteltu, sillä ampuma-ase voi hyvin realistisesti olla tällaisen rikoksen tekovälineenä, erityisesti tapoissa ja murhissa.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]