Voiko alaikäistä pakottaa tekemään töitä?

1 vastaus


Minilex

69 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei

Pakottaminen on ehkä hieman väärä termi ja sanana liian voimakas. Jokaisella, myös alaikäisellä, on nimittäin itsemääräämisoikeus, eikä ketään saa väkisin pakottaa johonkin. Käytännössä vanhempi voi kuitenkin muilla tavoin käskeä tai kehottaa alaikäistä tekemään hänelle sopivaa työtä ja osallistumaan näin myös itse omien menojensa kustantamiseen.

Joka tapauksessa on syytä muistaa laissa asetetut rajoitukset alaikäisen työnteolle. 13-vuotiaat ja nuoremmat saavat työskennellä vain aluehallintoviraston luvalla esimerkiksi esiintyjänä tai avustajana kulttuuritilaisuuksissa. 13-14 -vuotias saa tehdä kevyttä työtä, joka ei saa haitata hänen koulunkäyntiään. Työ ei saa myöskään vahingoittaa lapsen terveyttä tai kehitystä. Koulun loma-ajasta 13-14 -vuotias saa olla töissä enintään puolet, kun taas koulunkäynnin aikana töitä saa tehdä vain tilapäisesti tai muuten lyhytaikaisesti. Sen sijaan 15-vuotias oppivelvollisuuden suorittanut nuori saadaan palkata työsuhteeseen lähes aikuisen ehdoin. Tietynlaiset raskaat sekä terveydelle ja turvallisuudelle haitalliset työt ovat kuitenkin kiellettyjä.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]