Pitäisikö alaikäisen joka on päässyt henkilöllisyyttä todistamatta baariin saada muita rangaistuksia kuin välittömän poistumismääräyksen? Vai onko kyseinen alaikäinen rikkonut lakia?

1 vastaus


756 vastausta

Hei!

Kiitos kysymyksestä.

Alaikäisten oleskelua anniskelupaikassa ei ole alkoholilaissa kielletty. Näin ollen alaikäinen voidaan päästää alueelle, jossa anniskellaan alkoholia. Luvanhaltija voi kuitenkin asettaa ikärajan anniskelupaikkaan. Luvanhaltijan ja anniskelupaikan henkilökunnan vastuulla on valvoa, ettei alaikäiselle anniskella alkoholia tai ettei alaikäinen voi nauttia esimerkiksi jonkun toisen asiakkaan hänelle välittämää alkoholijuomaa. Valvonnan laiminlyönti tämän suhteen rinnastetaan alaikäiselle anniskeluun. Jos alaikäinen on päästetty alueelle, jolle on asetettu ikäraja, voidaan alaikäinen poistaa alueelta. Alaikäisen on kuitenkin hyvä huomata, että jos hän pyrkii alueelle, johon häneltä on ikänsä vuoksi pääsy kielletty, voi tämä aiheuttaa ravintolalle vakavia seurauksia. Jos ravintola on päästänyt sisään alaikäisiä ja heille on anniskeltu, yleisenä käytäntönä on, että ravintola saa määräaikaisen anniskeluluvan peruutuksen.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]