» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Ratkaisu KKO 2015:96 koski ylimääräistä muutoksenhakua ja menettämisseuraamusta. Tapauksessa A oli vuonna 2003 annetussa tuomiossa tuomittu kolmen muun rikoskumppanin kanssa törkeästä huumausainerikoksesta. Huumausaineet olivat olleet kätkettyinä autoon, joka oli ollut A:n korjaamohallissa. A oli velvoitettu auton arvon korvaamiseen valtiolle yhteisvastuullisesti kolmen muun rikoskumppaninsa kanssa, koska rikoksentekovälineenä käytetty auto ei ollut A:n tai hänen rikoskumppaneidensa omistuksessa. Kuitenkin vuonna 2011 annetulla tuomiolla B oli tuomittu osallisuudesta samaan huumausainerikokseen, josta A oli vuonna 2003 tuomittu. Vuonna 2011 annetussa tuomiossa rikoksentekovälineenä pidetyn auton oli katsottu olevan B:n omistuksessa. Auto oli tuomittu tällöin menetetyksi valtiolle. Korkeimmassa oikeudessa kysymys oli siitä, oliko A:n hakemuksen kohteena oleva Helsingin hovioikeuden tuomio menettämisseuraamuksen osalta purettava, koska samaan tekoon osallisen B:n oli katsottu myöhemmin annetussa tuomiossa olleen auton omistaja ja auto oli tuomittu rikoksentekovälineenä valtiolle menetetyksi. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 a §:n 2 kohdan mukaan lainvoiman saanut, menettämisseuraamusta koskeva tuomio rikosasiassa voidaan vastaajan eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut menettämisvaatimuksen hylkäämiseen tai siihen, että menettämisseuraamus olisi tuomittu olennaisesti lievempänä, taikka on muutoin erittäin painavia syitä katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys menettämisseuraamuksesta. Lain esitöissä (HE 190/2002 vp s. 38) on katsottu purkamisedellytyksien noudattavan samoja kriteereitä kuin tapauksessa, jossa kysymys olisi rikostuomion purkamisesta syytetyn eduksi. Korkein oikeus on viitannut perusteluissaan sen aikaisempiin ratkaisuihin, jotka ovat koskeneet tuomion purkamisesta rikosasian vastaajan eduksi oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan nojalla. Kyseisen lainkohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä, tahi on erittäin painavia syitä, katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys, onko syytetty tehnyt sen rikollisen teon, joka on luettu hänen syykseen. Oikeuskäytännössä on tavallisesti katsottu, että uusi tuomio, joka on annettu lainvoimaisen tuomion jälkeen, ei ole lainkohdassa tarkoitettu uusi seikka. Kuitenkin ratkaisussa KKO 2006:3 on katsottu, että lainvoimaisen tuomion jälkeen annettu uusi tuomio oli lainkohdassa tarkoitettu uusi seikka, kun purettavaksi haetun tuomion perusteena ollut tuomio oli ensin purettu. Rikoslain 50 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan valtiolle menetetyksi on tuomittava välineet ja tarvikkeet, joita on käytetty muun muassa törkeän huumausainerikoksen tekemiseen tai jotka on tähän tarkoitukseen hankittu. 2 momentin mukaan muutoin on noudatettava, mitä 10 luvussa säädetään. Rikoslain 10 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan valtiolle menetetyksi on tuomittava esine tai omaisuus, jota on käytetty tahallisen rikoksen tekemisessä, ja oikeudenkäynnin kohteena olevaan tahalliseen rikokseen läheisesti liittyvä esine tai omaisuus, joka on yksinomaan tai pääasiallisesti tahallista rikosta varten hankittu tai valmistettu taikka ominaisuuksiltaan erityisen sovelias tahallisen rikoksen tekemiseen. Rikoslain 10 luvun 8 §:n mukaan, jos 4 §:ssä tarkoitettua rikoksentekovälineenä käytettyä esinettä tai omaisuutta ei voida tuomita menetetyksi 6 §:n 1 momentissa säädetyn rajoituksen vuoksi, rikoksentekijä voidaan tuomita esineen tai omaisuuden sijasta menettämään kokonaan tai osaksi sen arvo. Tuomiossa, jota oli vaadittu purettavaksi, A oli tuomittu rikoslain 10 luvun 8 §:n nojalla menettämään valtiolle rikoksentekovälineenä käytetyn auton arvo sen vuoksi, että hän ei ollut auton omistaja. Hovioikeus oli katsonut myöhemmin antamassaan tuomiossaan auton omistajan olleen B, joka oli myös tuomittu osallisena samasta rikoksesta kuin A. Auto oli tällöin tuomittu rikoslain 50 luvun 6 §:n nojalla rikoksentekovälineenä valtiolle menetetyksi. Korkein oikeus katsoi jälkimmäisessä tuomiossa auton omistusoikeudesta ilmenneen uuden selvityksen olevan sellainen oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 a §:n 2 kohdassa tarkoitettu uusi seikka, jonka esittäminen todennäköisesti olisi johtanut auton arvon menettämistä koskevan vaatimuksen hylkäämiseen ensimmäisessä tuomiossa. Korkeimman oikeuden mukaan edellytykset hovioikeuden tuomion purkamiselle olivat olemassa kyseisen lainkohdan nojalla. Korkein oikeus totesi, että arvioitaessa purkuperustetta ei ole tarpeen ottaa huomioon auton arvon alentumista, mihin syyttäjä oli vedonnut. Korkein oikeus päätti, että Helsingin hovioikeuden 10.7.2003 antama tuomio puretaan siltä osin kuin A oli velvoitettu auton arvon korvaamiseen valtiolle. Näin ollen A vapautettiin auton arvoa koskevasta korvausvelvollisuudesta. Valtio velvoitettiin palauttamaan A:lle tämän valtiolle auton arvosta korvaukseksi suorittama määrä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa