» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksesta yleisesti ja käsittely alemmissa oikeuksissa
Tapauksessa oli kyse sen tarkastelusta, voitiinko ammatinharjoittaja A:n neljänä peräkkäisenä verovuotena tapahtunutta menettelyä pitää yhtenä rikoksena, minkä lisäksi arvioitavaksi tuli muun muassa teon törkeys. Tapauksessa A oli toiminut lääkärin ammatin harjoittajana ja laiminlyönyt toistuvasti joko täysin tai osittain liiketapahtumiensa kirjaamisen sekä tilinpäätösten laatimisen. A:n teot sijoittuivat peräkkäisille vuosille 1997–2000. Tapauksen käsittelyn alkaessa käräjäoikeudessa syyttäjä vaati A:lle rangaistusta liiketapahtumien kirjaamisen ja tilinpäätösten tekemisen laiminlyönnistä kirjanpitorikoksena. Kirjanpitorikoksesta voidaan tuomita kirjanpitovelvollinen, tämän edustaja, kirjanpitovelvollisessa oikeushenkilössä määräysvaltaa tosiasiallisesti käyttävä tai sellainen henkilö, jonka tehtäväksi kirjanpito on uskottu toimeksiannolla. Teon tunnusmerkistön katsotaan täyttyvän esimerkiksi silloin, kun joku mainituista henkilöistä laiminlyö kirjata liiketapahtumansa tai laatia tilinpäätöksensä niin, että toiminta on vastoin kirjanpitolainsäädännön mukaisia velvollisuuksia. Teko voi täyttyä myös mainitun kaltaisen henkilön merkitessä kirjanpitoon vääriä tai harhaanjohtavia tietoja taikka hänen hävittäessään, kätkiessään tai vahingoittaessaan kirjanpitoaineistoa. Edellä mainittujen tekojen tulee lisäksi vaikeuttaa kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta oikean ja riittävän kuvan saamista. Kirjanpitorikokseen syyllistynyt henkilö voidaan tuomita sakkorangaistukseen tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Syyttäjän mukaan A oli vaikeuttanut menettelyllään olennaisella tavalla oikean ja riittävän kuvan saamista ammatinharjoittamisensa taloudellisesta tuloksesta ja asemasta.
Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta myös törkeästä veropetoksesta, vedoten siihen, että A oli salannut verotusta varten annettavassa veroilmoituksessa peräkkäisinä vuosina seikan, joka oli vaikuttanut veron määräämiseen, aiheuttaen tai yrittäen aiheuttaa veron määräämisen liian alhaiseksi. Syyttäjän mukaan A oli teoillaan tavoitellut ja myös saanut huomattavana pidettävän määrän taloudellista hyötyä. Veropetoksen tunnusmerkistön katsotaan täyttyvän, jos henkilö tietyillä teoilla aiheuttaa tai yrittää aiheuttaa sen, että vero jätetään määräämättä tai, että se määrätään liian alhaiseksi taikka palautettavaksi aiheettomasti. Tunnusmerkistön täyttävinä tekoina pidetään tällöin väärän veron määräämiseen vaikuttavaa seikkaa koskevan tiedon antamista viranomaiselle verotusta varten, veron määräämiseen vaikuttavan seikan salaamista verotusta varten annettavassa ilmoituksessa, veron määräämiselle merkityksellisen ja verotusta varten säädetyn velvollisuuden laiminlyöntiä veron välttämistarkoituksessa tai edellä jo mainittujen, veron määräämiseen liittyvien, päämäärien aiheuttamista tai aiheuttamisen yrittämistä muutoin petollisella tavalla. Veropetokseen syyllistynyt henkilö voidaan määrätä teosta sakkoon tai enintään kahden vuoden vankeuteen. Törkeän veropetoksen osalta arvioitavaksi otetaan myös se, tavoitellaanko veropetoksella huomattavaa taloudellista hyötyä tai tehdäänkö rikos tavalla, jota voidaan pitää erityisen suunnitelmallisena. Lisäksi teon on tällöin oltava kokonaisuutena arvostellen törkeä, jotta tekoon syyllistynyt henkilö voidaan tuomita perusmuotoista veropetosta ankarampaan, vähintään neljän kuukauden ja enintään neljän vuoden, vankeuteen. Syyttäjä painotti sitä, että teot olivat toistuneet useampana vuonna, mikä ilmensi syyttäjän mukaan teon törkeyttä kokonaisuutena arvostellen. A kiisti syyllistyneensä väitettyyn rikokseen.
Käräjäoikeus painotti A:n täytyneen ymmärtää tulojensa olleen veroilmoituksissaan ilmoittamiaan suuremmat. Tekojen ei voitu kuitenkaan katsoa muodostavan jatkuvaa rikosta johtuen kerran vuodessa tapahtuvasta veroilmoituksen antamisesta, joten tekoja tuli käsitellä erillisinä. Minkään teoista ei katsottu osoittavan rikoksen olevan törkeä. Käräjäoikeus katsoi syytteen vanhentuneen teon osalta, johon A oli väitetyn mukaisesti syyllistynyt vuonna 1997, kun A sai haasteen tiedoksi vuonna 2004, eli viittä vuotta pidemmän ajan kuluttua siitä, kun teko oli täyttynyt. A tuomittiin sekä kirjanpitorikoksesta että veropetoksesta. Käräjäoikeus huomioi A:lle jo koituneet hallinnolliset seuraamukset ja tuomitsi A:n yhteiseen, suuruudeltaan 50 päiväsakon, sakkorangaistukseen.
Sekä syyttäjä että verovirasto valittivat asiasta hovioikeuteen, vaatien A:n tuomitsemista törkeästä veropetoksesta. Myös hovioikeuden mukaan A:n tekoja oli arvioitava kunkin vuoden osalta erikseen. Hovioikeus huomioi A:n suorittaneen veroja jälkiverotuspäätöksen mukaisesti myöhemmin. Painoarvoa arvioinnissa saivat vältetyn veron määrä, veron ja korotusten maksu sekä kirjanpitorikoksen A:n syyksilukeminen. Hovioikeus piti oikeudenmukaisena rangaistuksena 70 päiväsakon sakkorangaistusta, muttei muuttanut muilta osin käräjäoikeuden antamaa tuomiota.
Tapauksen käsittely korkeimmassa oikeudessa
Sekä syyttäjä että verovirasto saivat valitusluvan korkeimpaan oikeuteen, jossa he vaativat jälleen A:n tuomitsemista törkeästä veropetoksesta tai ainakin useamman veropetoksen sijaan yhdestä kyseisen neljän vuoden aikana tehdystä teosta. Syyttäjä vaati joka tapauksessa A:n tuomitsemista myös ankarampaan rangaistukseen kuin mitä hovioikeudessa oli määrätty. A vaati valitusten hylkäämistä. Korkeimmassa oikeudessa arvioitavaksi tuli niin se, tuliko A:n menettelyä pitää yhtenä rikoksena ja vuoden 1997 syyteoikeutta vanhentumattomana kuin se, oliko kyseessä törkeä veropetos. Korkein oikeus katsoi, ettei lakiin sisältynyt säännöstä, jonka mukaan yksittäiset teot tulisi lukea joko yhdeksi tai useammaksi ja oikeuskäytännössä samankaltaisissa tilanteissa katsottiin huomioiduiksi tekojen osalta niiden ajallinen ulottuvuus sekä se, onko toimintaa voitu pitää yhtenäisenä. A:n tekojen erillisyyttä puoltavana pidettiin rikoksen tunnusmerkistön täyttymistä erikseen kunkin vuoden aikana. Toisaalta kyseessä katsottiin olleen samaan tulolähteeseen perustuvien tulojen salaaminen osittain ja toistuen peräkkäisissä ilmoituksissa.
Korkein oikeus katsoi, ettei veropetosta voitu pitää törkeänä, kun taloudellinen hyötyminen ei ollut huomattavaa, eikä myöskään suunnitelmallisuuden katsottu täyttyvän vaaditun tasoisesti. Korkein oikeus piti tekoa kuitenkin jossain määrin suunnitelmallisena ja vahingollisena niin, että oikeudenmukaisena rangaistuksena näyttäytyi vankeusrangaistus. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomiota muilta osin, mutta määräsi A:n kirjanpitorikoksesta ja veropetoksesta yhteiseen, kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kahden eri mieltä olleen jäsenen mukaan oikeudenmukainen rangaistus A:n teosta olisi ollut yhteinen 100 päiväsakon rangaistus kirjanpitorikoksesta ja veropetoksesta, huomioiden tavoiteltu hyöty, A:n jo maksamat verot korkoineen sekä hallinnolliset seuraamukset.
Tapauksen arvioinnista eri oikeusasteissa voidaan yleisesti ottaen huomioida se, miten rikosten erillisyyttä tai yhteenkuuluvuutta arvioidaan oikeuskäytännössä. Arvioinnissa painoarvoa on annettu myös sen tulkinnalle, milloin törkeän tekomuodon vaatimusten voidaan käytännön tilanteessa katsoa täyttyvän.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa