» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Osapuolet olivat ennen vuotta 2003 tehneet yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 85 §:ssä tarkoitetun sopimuksen velkajärjestelystä. A:n maksuohjelma oli päättynyt 28.2.2005. B Oy, jolle alkuperäisen velkojan oikeudet olivat siirtyneet, oli 5.3.2007 vireille panemallaan kanteella vaatinut velkajärjestelylain 35 a §:n mukaisesti laskettua lisäsuoritusta, koska A oli laiminlyönyt maksuohjelman aikana ilmoittaa taloudellisessa asemassaan tapahtuneista muutoksista. Asiassa oli Korkeimmassa oikeudessa ensisijaisesti kysymys siitä, olisiko kanne tullut panna vireille viimeistään velkajärjestelylain 61 a §:ssä säädetyssä kahden vuoden määräajassa maksuohjelman päättymisestä ja oliko se nostettu liian myöhään, koska kanne oli pantu vireille tätä myöhemmin.
Velkajärjestelylain 35 a §:n säännös lisäsuoritusvelvollisuudesta ja 61 a §:n 1 momentin säännös, jonka mukaan hakemusta lisäsuoritusten vahvistamiseksi ei voida tehdä enää sen jälkeen, kun maksuohjelman päättymisestä on kulunut kaksi vuotta, ovat tulleet voimaan 1.1.2003. Lain voimaantulosäännöksen 5 momentin mukaan 35 a §:ää sovelletaan myös ennen lain voimaantuloa vahvistettuihin maksuohjelmiin, jos velalliselle on vahvistettu lisäsuoritusvelvollisuus lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten nojalla. Vastaavasti säännöstä sovelletaan, jos yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 85 §:ssä tarkoitetussa sopimuksessa on sovittu lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesta lisäsuoritusvelvollisuudesta.
Voimaantulosäännöksen 9 momentin mukaan, jos ennen lain voimaantuloa tehdyssä, sanotun 85 §:n tarkoittamassa sopimuksessa ei ole muuta määrätty, velalliselle voidaan maksukyvyn parantumisen vuoksi maksuohjelman muuttamisen sijasta määrätä 35 a §:n mukainen lisäsuoritusvelvollisuus. Menettelystä on voimassa, mitä mainitun 85 §:n 2 momentissa säädetään. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan, jos osapuolet eivät pääse maksuohjelman muuttamisesta sopimukseen kahden kuukauden kuluessa siitä, kun muutosvaatimus on saatettu toisen osapuolen tietoon, sopimuksen muuttamista vaatinut osapuoli saa kanteella vaatia tuomioistuimelta päätöstä sopimuksen muuttamisesta. Siirtymäsäännösten mukaan velallisen lisäsuoritusvelvollisuus määräytyisi siten samalla tavoin velkajärjestelylain 35 a §:n mukaisesti riippumatta siitä, onko kyse tuomioistuimen ennen lain voimaantuloa vahvistamasta maksuohjelmasta tai sitä ennen tehdystä lain 85 §:ssä tarkoitetusta sopimuksesta, mikäli sopimuksessa ei ole muuta sovittu. Lisäsuorituksen vahvistamismenettelyn osalta sopimusperäisissä velkajärjestelyissä ei ole kuitenkaan viitattu velkajärjestelylain 61 a §:ään, vaan se on osoitettu tapahtuvaksi sanotun lain 85 §:n 2 momentin mukaisesti. Siirtymäsäännökset jättävät avoimeksi sen, onko viimeksi mainitun lainkohdan mukainen kanne nostettava viimeistään sanotun 61 a §:n 1 momentin mukaisessa määräajassa.
Velkajärjestelylaissa on pyritty edistämään sopimusperusteisia velkajärjestelyitä. Lain 11 §:n mukaan ennen velkajärjestelyn hakemista velallisen on selvitettävä mahdollisuudet tehdä velkojien kanssa sovinto taloudellisen tilanteensa korjaamiseksi. Tätä silmälläpitäen laissa on myös säädetty velallisen vähimmäissuojasta sopimusjärjestelyissä. Lain 85 §:n 1 momentin mukaan velalliselle on sopimusperusteisen velkajärjestelyn raukeamisen varalta säädetty vähintään samanlainen suoja kuin tuomioistuimen vahvistamissa velkajärjestelyissä. Säännöksen 2 momentin mukaan taas maksuohjelmaa voidaan sopimusperusteisissa velkajärjestelyissä muuttaa vastaavin perustein kuin tuomioistuimen vahvistamissa järjestelyissä, jollei sopimuksessa muuta ole sovittu.
Velkajärjestelylain 61 a §:n 1 momentin määräyksellä lisäsuorituksen vaatimisen määräajasta on tavoiteltu sitä, että velkojat esittäisivät vaatimuksensa mahdollisimman pian maksuohjelman päättymisen jälkeen. Tämä on perusteltua myös sopimusperusteisissa velkajärjestelyissä. Edellä todetuin tavoin velalliselle on sopimukseen perustuvissa velkajärjestelyissä säädetty vähintään samanlainen suoja velkajärjestelyn raukeamis- ja muutostilanteissa kuin tuomioistuimen vahvistamissa järjestelyissä, jollei sopimuksessa nimenomaisesti ole muuta sovittu. Näihin seikkoihin nähden ja kun sanottujen siirtymäsäännösten mukaan lisäsuoritusvelvollisuus muutoin määräytyisi näissä tilanteissa samalla tavoin, on perusteltua katsoa, että lisäsuorituksen vahvistamista on myös sopimusperusteisissa velkajärjestelyissä vaadittava velkajärjestelylain 61 a §:n 1 momentin mukaisessa määräajassa.
A:n velkajärjestelysopimuksessa oli sovittu velkojan oikeudesta vaatia maksuohjelman muuttamista sopimuksen tekohetkellä voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Mainittujen siirtymäsäännösten mukaan lisäsuoritusvelvollisuus määräytyi siten velkajärjestelylain 35 a §:n mukaisesti. Korkein oikeus katsoi, että kannetta lisäsuorituksen vaatimiseksi ei ole voitu nostaa enää sen jälkeen, kun kaksi vuotta on kulunut maksuohjelman päättymisestä. Kun kanne oli nostettu tämän jälkeen, sitä ei voitu tutkia.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa