» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse siitä, ketä voidaan pitää konkurssilain mukaan velallisena, jolla on konkurssi myötävaikutus- ja tietojenantovelvollisuus. Korkeimmassa oikeudessa kysymyksenä myös oli, oliko uhkasakon määräämiselle perusteita, ottaen huomioon velallisen asema vireillä olevassa esitutkinnassa ja velallisen itsekriminointisuoja.
Tapauksessa käräjäoikeus oli X Oy:n konkurssipesä pesänhoitajan hakemuksesta 7.4.2010 määrännyt, että A:ta on pidettävä X Oy:n konkurssissa velallisen edustajana. Tämän käräjäoikeus perusti konkurssilain 4 luvun 12 §:n 4 momenttiin. Hakemuksen mukaan käsitys A:sta yhtiön tosiasiallisena toimijana perustui vireillä oleva esitutkinnasta saatuihin tietoihin. A:lla oli tilin käyttöoikeus sekä visa electron –kortti. A ei vastannut mitään hakemukseen. 14.10.2010 käräjäoikeus tuomitsi A:n pesänhoitajan hakemuksesta 3000 euron sakkoon, koska A oli laiminlyönyt konkurssilaissa 4 luvun 5 §:ssä mainitun myötävaikutus- ja tietojenantovelvollisuutensa, josta hänelle oli jo aikaisemmin asetettu uhkasakko. Uhkasakon tuomitsemista koskevasta hakemuksesta kävi ilmi, ettei A ollut ottanut yhteyttä pesänhoitajaan, mutta oli asiamiehen kautta toimittanut lausuman. Lausumassa A kertoi, että on yhtiössä vain työntekijä ja tietää vain tässä ominaisuudessa saamiaan tietoja. Uhkasakkohakemuksen perusteeksi esitettiin, että pesänhoitaja ei kykene laatimaan pesäluetteloa ja velallisselvitystä A:n antamilla tiedoilla. A vastusti uhkasakon tuomitsemista koskevaa hakemusta kertoen, ettei hän ollut yhtiön edustaja, hänellä ei ollut yhtiön omaisuutta taikka muuta aineistoa hallussaan ja oli että oli valmis vastaamaan työtä koskeviin kysymyksiin. Pesänhoitaja sanoi antamassaan vastauksessa, että A:n epäillään syyllistyneen X Oy:ssä työskennellessään avunantoon törkeään veropetokseen sekä rekisterimerkintärikokseen yhtiön toiminnassa, mutta tämän asian esitutkinta on vielä kesken.
A valitti asiassa hovioikeuteen käräjäoikeuden 7.4.2010 annetusta päätöksestä, jossa häntä pidettiin velallisena sekä 14.10.2010 annetusta uhkasakon tuomitsemista koskevasta käräjäoikeuden päätöksestä. Hovioikeus pysytti molemmat päätökset. Uhkasakon tuomitsemisen osalta hovioikeus lausui, että A on laiminlyönyt myötävaikutus- ja tietojenantovelvollisuutensa, koska oli ilmoittanut pesänhoitajalle tuolloin ainoastaan, ettei tiedä yhtiön asioista mitään.
A valitti korkeimpaan oikeuteen sanoen, että oikeuden käsitys hänen asemastaan yhtiössä on virheellinen. Työntekijänä hän ei tiennyt yhtiön asioista, mutta oli ilmoittanut pesänhoitajalle olevansa valmis vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, joista tiesi työntekijänä. Hän ei voinut keksiä totuudenvastaisia tietoja kysymyksiin, joista hän ei tiennyt. Tämä olisi johtanut jo itsekriminointisuojan käyttöön. Korkeimmassa oikeudessa kysymyksenä olikin, voitiinko konkurssilain velallisen velvollisuuksia koskevan säännöksen piiri laajentaa koskemaan A:ta ja onko uhkasakko voitu tuomita maksettavaksi pesänhoitajan tekemässä hakemuksessa väitetyllä perusteella, ottaen huomioon, että A oli tuona aikana esitutkinnassa epäiltynä yhtiön toiminnassa tekemistä rikoksista.
Konkurssilain 4 luvun 12 §:ssä säädetään, kehen sovelletaan velallista koskevia säännöksiä. Sen mukaan niitä sovelletaan muun muassa siihen, joka on vastuussa yhtiön velvoitteista henkilökohtaisesti ja yhteisön, säätiön tai muun oikeushenkilön toimitusjohtajaan taikka hallituksen jäseneen. Myös se joka on tosiasiallisesti johtanut yhteisön tai säätiön toimintaa taikka hoitanut sen omaisuutta tai hallintoa, voi olla velallista koskevien säännösten kohteena. Velallisen on konkurssilain 4 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan myötävaikutettava, että pesänhoitaja saa suoritettua konkurssimenettelyn ja hänelle säädetyt tehtävät loppuun. Saman kohdan 2 momentin mukaan velallisen tulee muun muassa pitää huolta, että pesänhoitaja saa pesän omaisuuden ja velallisen toimitilat hallintaansa ja tarvittavat tiedot esimerkiksi omaisuudesta ja veloista ja muut tarvittavat tiedot. Velallisen tulee lisäksi 3 momentin mukaan antaa yhteystietonsa pesänhoitajalle ja olla tavoitettavissa velvollisuutensa täyttämiseksi. Konkurssilain 4 luvun 11 §:n mukaan mikäli velallinen laiminlyö myötävaikuttamis – ja tiedonantovelvollisuutensa niin, ettei pesänhoitaja saa hoidetuksi tehtäviään, voidaan velalliselle määrätä uhkasakko velvollisuuksiensa täyttämiseksi. Jos velallinen ei silti hoida velvollisuuksiaan, tuomitaan uhkasakko maksettavaksi.
Itsekriminointisuojalla tarkoitetaan, ettei rikoksesta syytteessä olevaa taikka epäiltyä saa painostaa tai pakottaa myötävaikuttamaan syyllisyytensä selvittämistä omalla toiminnallaan. Tämä periaate kuuluu myös epäillyn oikeussuojaan konkurssimenettelyssä. Velalliselta voidaan vaatia varallisuustietoja ainoastaan, jos on takeita, ettei niitä tietoja tulla käyttämään hyödyksi vireillä olevassa esitutkinnassa taikka rikosoikeudenkäynnissä. Tässä sellaista taetta ei ole. Näin ollen A:lta vaaditut tiedot ovat saattaneet olla sellaisia, joita olisi voitu käyttää häntä vastaan vireillä olevassa esitutkinnassa, joten hän on voinut vedota itsekriminointiin tässä.
Velallisen asemasta korkein oikeus lausui, että velalliseen kohdistuva säännöksiä voidaan soveltaa myös henkilöön, joka tosiasiallisesti on johtanut yhteisön toimintaa taikka hoitanut se omaisuutta. Tässä tapauksessa A on ollut yhtiön todellinen toimija, jolla on ollut yhtiön tilinkäyttöoikeus sekä maksukortti. Yhtiössä ei myöskään ole ollut muita henkilöitä, joilta tietoja olisi saatu. Velallinen on velvollinen myötävaikuttamaan pesänhoitajan tehtäviä ja antamaan tarvittavia tietoja. Tässä tapauksessa A oli jättänyt vastaamatta käräjäoikeuden tekemään lausumapyyntöön koskien pesänhoitajan hakemusta määräyksestä, jossa A:ta on pidettävä X Oy:n konkurssissa velallisena. A oli näin ollen laiminlyönyt myötävaikutus- ja tietojenantovelvollisuutensa. A oli tämän jälkeen ottanut yhteyttä pesänhoitajaan luvaten palata asiaan, mutta A ei kuitenkaan koskaan ottanut enää yhteyttä. A ei ollut näin ollen pesänhoitajan tavoitettavissa konkurssilain mukaisesti. Käräjäoikeuden asetettua uhkasakon, otti A yhteyttä 31.8.2010 pesänhoitajaan asiamiehen välityksellä kertoen, että on vain työntekijä yhtiössä ja valmis vastaamaan työtä koskeviin asioihin. 20.9.2010 A toisti näkemyksensä työntekijän asemasta antamassaan lausunnossa, joka koski vaatimusta tuomita uhkasakko. Pesänhoitajan hakemus uhkasakosta oli perustunut siihen, ettei A ollut ottanut yhteyttä eikä antanut tietoja, joiden perusteella hän olisi voinut hoitaa tehtävänsä kunnolla.
Pesänhoitajan hakemuksessa ei sen sijaan ollut väitetty 1.1.2010, että pesänhoitaja olisi vaatinut A:lta joitakin tiettyjä yksilöityjä tietoja taikka suorittamaan tiettyä toimenpidettä. A:ta koskevassa esitutkinnassakaan ei ole vielä muuta selvitystä kuin rikosnimikkeet. Näin ollen korkein oikeus katsoi, ettei A laiminlyönyt pesänhoitajan häneltä vaatimaa myötävaikutus- ja tietojenantovelvollisuuttaan, jonka hän olisi pystynyt täyttämään toimintamahdollisuuksien rajoissa tai tulematta pakotetuksi myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Tämän takia uhkasakon tuomitsemiselle ei ole ollut perusteita.
Korkein oikeus pidätti hovioikeuden päätöksen siltä osin voimassa kun kysymys oli käräjäoikeuden 7.4.2010 antamasta päätöksestä velallisen asemasta. Sen sijaan hovioikeuden päätös kumotaan käräjäoikeuden 14.10.2010 antamaa uhkasakon tuomitsemista koskevilta osin. A vapautettiin maksamasta uhkasakkoa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa