» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksesta yleisesti ja käsittely alemmissa oikeuksissa
Tapauksessa oli kyse sen arvioinnista, oliko A:lla oikeus saada korvausta Suomen valtiolta, kun hän oli ollut Yhdysvalloissa vapautensa menettäneenä Suomen valtion esittämästä luovutuspyynnöstä johtuen. A:ta vastaan oli ajettu raastuvanoikeudessa vuonna 1987 syytettä asiassa, joka oli koskenut vero- ja konkurssirikoksia. Raastuvanoikeus oli tuolloin määrännyt A:n vangittavaksi, jotta tämä voitaisiin tuoda asiassa vastaajaksi. Suomen valtio oli esittänyt luovutuspyynnön Yhdysvalloille, minkä vuoksi A oli ollut vapautensa menettäneenä Yhdysvalloissa 5.2.1990 ja 15.5.1991 välisen ajan. Lisäksi A oli ollut Suomessa vapautensa menettäneenä 16.5.1991 ja 30.5.1991 välisen ajan. Osasta A:ta vastaan esitetyistä syytteistä oli luovuttu, osa oli jätetty tutkimatta ja muut oli lopullisesti hylätty hovioikeuden antamalla tuomiolla vuonna 1997. A oli vaatinut korvauksia vahingoista, joita vapaudenmenetys oli hänelle aiheuttanut. Valtiokonttori oli korvannut A:lle vahingot Suomessa tapahtuneesta vapaudenmenetyksestä, mutta hylännyt korvausvaatimukset koskien Yhdysvalloissa tapahtunutta vapaudenmenetystä.
A vaati käräjäoikeudessa kanteella korvausta myös Yhdysvalloissa tapahtuneesta vapaudenmenetyksestä johtuen. A teki asiassa valtion kanssa sovinnon tuomittavien korvausten määristä, jotka mahdollisesti voisivat tulla maksettaviksi. Sovinnosta huolimatta valtio kuitenkin kiisti A:n vaatimuksen, pitäen sitä perusteettomana. Valtio perusteli kiistämistään sillä, ettei päätöstä A:n Yhdysvalloissa tapahtuneesta vapaudenmenetyksestä ollut tehnyt suomalainen viranomainen, eikä A:n voitu katsoa tuolloin olleen Suomen lainkäyttövallan alaisena. Käräjäoikeus huomioi lain syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta 1 §:n mukaisesti, että tilanteessa, jossa syyte jätetään sikseen tai hylätään, tulee rikoksesta epäiltynä pidätetyllä tai vangitulla henkilöllä olla oikeus saada korvausta vapaudenmenetyksen johdosta. Käräjäoikeus huomioi, ettei laissa tai myöskään sen esitöissä mainittu lain alueellisesta soveltamisesta tarkemmin, mutta katsoi korvaussäännöksiä tulkitun laajasti oikeuskäytännössä.
Käräjäoikeus katsoi lisäksi, että mikäli valtioiden kesken oli tehty molemminpuolinen luovutussopimus, tuli kummankin sopimuspuolen suostua esitettyyn luovutuspyyntöön, mikäli edellytykset sille täyttyivät. A:n Yhdysvalloissa tapahtuneen vapaudenmenetyksen arvioitiin johtuneen raastuvanoikeuden vangitsemispäätöksestä ja siihen liittyneestä luovutuspyynnöstä, jonka Suomen viranomaiset olivat esittäneet. Näin oli ollut siitä huolimatta, että vapaudenmenetys oli tapahtunut Yhdysvaltojen viranomaisten päätöksestä, joten A:n voitiin tulkita olleen myös Suomen lainkäyttövallan alainen. Käräjäoikeus päätyi siihen, että valtio oli vastuussa myös Yhdysvalloissa tapahtuneen vapaudenmenetyksen aiheuttamasta vahingosta ja hyväksyi A:n kanteen.
Tapauksen käsittely jatkui valtion valittaessa annetusta tuomiosta hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan muuttanut käräjäoikeuden antamaa tuomiota.
Tapauksen käsittely korkeimmassa oikeudessa
Tapauksen käsittely jatkui edelleen, kun valtiolle myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeuteen, jossa valtio vaati sekä hovioikeuden tuomion kumoamista että vapautumista korvausvastuusta, joka valtiolle oli määrätty A:ta kohtaan. Korkein oikeus selvensi kyseessä olevan sen arviointi, oliko A:lle suoritettava valtion varoista korvausta johtuen siitä vapaudenmenetyksestä, joka oli tapahtunut Yhdysvalloissa. Arvioitavaksi tuli jälleen erityisesti lain syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta sisältö. Korkein oikeus katsoi, että vaikka mainittu laki oli laadittu Suomessa tapahtuvaa rikostutkintaa, tuomioistuinkäsittelyä ja vapauden menetystä ajatellen, ei esteitä tulkittu olevan sen soveltamiselle myös tapaukseen, jossa henkilö oli Suomeen luovuttamisen vuoksi säilöön otettuna toisessa valtiossa.
Korkeimman oikeuden mukaan Yhdysvaltain viranomaisten toimenpiteet olivat johtuneet Suomen valtion esittämästä luovutuspyynnöstä ja luovutussopimuksesta, joka valtioiden välillä oli solmittu. Suomen valtion vastuun aiheettomasta vapaudenriistosta ei tulkittu voivan poistua sen vuoksi, että suomalainen tuomioistuin oli antanut vangitsemismääräyksen, mutta määräys oli toimeenpantu eri valtiossa. Korkein oikeus viittasi myös aikaisempaan oikeuskäytäntöönsä ja piti käsiteltävänä olleen tapauksen osalta valtion korvausvastuuta perusteltuna. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden antaman tuomion lopputulosta.
Tapauksen käsittelyn lopputulos voidaan yleisesti ottaen arvioida perustelluksi, kun huomioidaan Yhdysvalloissa tapahtuneen vapaudenmenetyksen johtuneen nimenomaan Suomen valtion esittämästä luovutuspyynnöstä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa