» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli B Oy:n johtajana peräkkäisinä vuosina jättänyt ensiksi yhtiön tilinpäätöksen allekirjoittamatta, sen jälkeisen tilinpäätöksen kokonaan laatimatta ja tämän jälkeen vielä yhtiön kirjanpidon kokonaan toimittamatta. A oli myöskin hävittänyt yhtiön omaisuutta nostamalla sen varoista merkittävän summan kassavaroja. Lisäksi A oli pyrkinyt välttämään ajoneuvojen ulosmittauksen ilmoittamalla Ajoneuvohallintokeskukselle autojen omistajaksi hänen alaikäisen tyttärensä, vaikka omistaja tosiasiassa oli joko A itse tai hänen aviopuolisonsa. Näistä rikoksista käräjäoikeus tuomitsi A:n rangaistukseen kirjanpitorikoksesta, velallisen epärehellisyydestä ja rekisterimerkintärikoksesta. Tapauksessa oli kuitenkin pääasiallisesti kyse siitä, voitiinko A ensikertalaisena ja näissä olosuhteissa tuomita ehdottomaan vankeusrangaistukseen teoistaan.
Ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain 1 §:n 2 momentn mukaan vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei yleisen lainkuuliaisuuden noudattaminen vaadi rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.
Käräoikeuden näkemyksen mukaan harkinnassa rangaistuksen tuomitsemisesta ehdottomana tai ehdollisena tuli ottaa huomioon muun muassa, että A oli syyllistynyt kirjanpitorikoksiin käytännössä yhtiön perustamisesta lähtien ja niiden kautta hänen oli ollut mahdollista nostaa varallisuutta yrityksen kassavaroista. A:lla ei toisaalta ollut rikosrekisteriä tapausta edeltäneeltä ajalta, minkä käräjäoikeus otti myöskin arvioinnissaan huomioon. Kuitenkin tekojen tahallisuus ja niiden alkaminen heti yhtiön perustamisesta lähtien puolsivat yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämisen kautta käräjäoikeuden mukaan ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemista. Näin ollen käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoksista yhteiseen 1 vuoden vankeusrangaistukseen ja velvoitti hänet melko mittavien vahingonkorvausten suorittamiseen.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden asiassa tekemää ratkaisua, minkä seurauksena A valitti korkeimpaan oikeuteen vaatimuksenaan vankeusrangaistuksen määrääminen ehdolliseksi.
Korkein oikeus aloitti asian harkinnan tulkitsemalla aiemmin antamaansa oikeuskäytäntöä vastaavan tyyppisistä tapauksista. Oikeuskäytännön mukaan rangaistuksen ehdollisuutta harkittaessa tuli suorittaa kokonaisharkinta, jossa ehdollisuutta puoltavan seikkana voitiin ottaa huomioon muun muassa rikoksesta tuomitulle aiheutuneita suuria taloudellisia seuraamuksia. Toisaalta taas rikoksella toisella henkilölle aiheutettu merkittävä vahinko puolsi oikeuskäytännön perusteella ehdottoman vankeusrangaistuksen määräämistä. Korkeimman oikeuden näkemyksen mukaan mitä suurempaa vahinkoa taloudelliseen hyötyyn tähdänneellä rikoksella on aiheutettu, sitä perustellumpaa rangaistuksen ehdottomaksi määrääminen on. Tällöin tuomitulle tuomittavat suuret vahingonkorvaukset eivät vaikuttane korkeimman oikeuden mukaan ehdollisuutta puoltavasti.
Myös korkein oikeus otti asian harkinnassa huomioon sen, ettei A:lla ollut tapausta edeltäneeltä ajalta merkintää rikosrekisterissään. Korkeimman oikeuden mukaan kuitenkin sekä edellä mainitut seikat että rikosten tahallisuus, niiden alkaminen heti yhtiön perustamisesta ja niillä aiheutettu suuri taloudellinen haitta puolsivat ehdottoman vankeusrangaistuksen määräämistä. Näin ollen korkein oikeus lausui, että A on yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämiseksi tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen eikä täten muuttanut hovioikeuden ratkaisun lopputulosta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa