» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A oli työskennellyt V Oy:n palveluksessa toistaiseksi voimassa olevan kirjallisen työsopimuksen perusteella. Työsopimuksen mukaan hänen palkkauksensa muodostui työsuhteen ensimmäisen neljän kuukauden jälkeen peruspalkasta sekä tehtyyn tulokseen perustuvasta provisiosta. A vaati käräjäoikeudessa työsopimukseen perustuvia myyntiprovisioita ja lomakorvauksia. V Oy kiisti sopimuksen ja lausui, että A:n kanssa oli suullisesti sovittu, että provisioiden maksamisesta luovuttiin ja A:lle maksettiin niiden sijasta alun perin sovittua korkeampaa peruspalkkaa.
Käräjäoikeus hyväksyi A:n kanteen. Se katsoi jääneen näyttämättä, että A:n työsopimusta oli muutettu V Oy:n väittämällä tavalla. Käräjäoikeus velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle tämän vaatimat myyntiprovisiot ja lomakorvaukset korkoineen.
V Oy valitti hovioikeuteen ja vaati kanteen hylkäämistä. Hovioikeus arvioi erityisesti, oliko hiljaisesti sovittu provisioita koskevan ehdon muuttamisesta. Se totesi, että todistelun perusteella ilmeni, että A:lle tai muillekaan yhtiön työntekijöille ei koskaan oltu maksettu provisioita. A ei ollut myöskään vaatinut provisoita yli kolmeen vuoteen. Muun muassa näillä perustein hovioikeus päätyi siihen, että A:lla ei ollut oikeutta saada vaatimaansa provisiopalkkaa eikä siihen perustuvaa lomakorvausta. Hovioikeus hylkäsi A:n vaatimukset.
A valitti Korkeimpaan oikeuteen. A perusti vaatimuksensa muun muassa siihen, että hovioikeus ei olisi saanut perustaa ratkaisuaan asiassa siihen, että A:n palkkausta oli muutettu sopimalla hiljaisesti palkkausehdon muuttamisesta, koska V Oy ei ollut vedonnut asiassa hiljaiseen sopimiseen. Korkein oikeus totesi ensiksi, että asiaan soveltui oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 2 momentti. Sen mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomiota ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut. Oikeuskäytännössä on todettu, että seikalla tarkoitetaan lainkohdassa oikeusseuraamuksen kannalta välittömästi ratkaisuun vaikuttavaa tosiasiaa eli niin sanottua oikeustosiseikkaa. Toiseksi Korkein oikeus tarkasteli, oliko suullinen ja hiljainen sopimus toisiinsa rinnastaisia oikeustosiseikkoja. Sen mukaan näiden kahden sopimustyypin syntyolosuhteet ja ilmenemistapa ovat kuitenkin niin erilaiset, että ne perustuvat erilaiseen tosiseikastoon. Vedotessaan suulliseen sopimukseen V Oy ei siten ole vedonnut samalla hiljaiseen sopimukseen. Niinpä Korkein oikeus totesi johtopäätöksenään, että hovioikeus oli menetellyt virheellisesti perustaessaan ratkaisunsa asiassa hiljaiseen sopimiseen, johon V Oy ei ollut oikeudenkäynnissä vedonnut. Hovioikeuden ratkaisu kumottiin ja asia palautettiin sinne uudelleen käsiteltäväksi.
Ratkaisu ilmentää melko tiukaltakin tuntuvaa suhtautumista väittämistaakkaan. Asiassa, jossa sovinto on sallittu, asianosaisten tulee hyvinkin huolellisesti harkita, mihin seikkoihin he vetoavat. Myös tuomioistuimen tulee olla hyvin huolellinen siinä, mihin seikkoihin ratkaisunsa perustaa. Samankaltaistenkaan asioiden (tässä suullinen ja hiljainen sopimus) rinnastaminen ei ole mahdollista ja tuomioistuimen tulee hyvin puolueettomasti arvioida vain niitä seikkoja, joita asianosaiset esittävät.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa