» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Ratkaisu KKO:2012:108 koski ulosottoperusteen määräaikaa. Tapauksessa ulosottomies oli päätöksellään 22.11.2012 ulosmitannut palkan, jonka Asunto Oy X oli maksanut A:lle. A oli tehnyt ulosottovalituksen, jossa hän oli tehnyt väitteen vuonna 1993 syntyneen velan, josta ulosmittaus oli tapahtunut, vanhentumisesta. Tapauksessa käräjäoikeus oli katsonut A:n tarkoittaman saatavan perustuneen Helsingin hovioikeuden 7.5.2002 antamaan tuomioon, jonka mukaan ulosottoperuste ei ollut vanhentunut. Hovioikeus ei ollut muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys siitä, oliko ulosottoperuste A:n väitteen mukaisella tavalla menettänyt täytäntöönpanokelpoisuutensa jo ennen ulosmittauksen tapahtumista. Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n mukaan ulosottoperuste, jossa luonnolliselle henkilölle on asetettu maksuvelvoite, on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan. Ulosottokaaren 2 luvun 25 §:n mukaan ulosottoperusteen määräaika lasketaan siitä, kun yksipuolinen tuomio taikka lainvoimaiseksi tullut tuomio tai muu lopullinen ulosottoperuste on annettu. Ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n 1 momentin mukaan saatava vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen. Saatavasta on sen jälkeen voimassa, mitä vanhentuneesta velasta säädetään velan vanhentumisesta annetussa laissa. Lain esitöiden mukaan ulosottoperusteen määräaika lasketaan siitä, kun lopullinen ulosottoperuste on annettu. Lopullisia ulosottoperusteita ovat lainvoimaiset käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot. Ulosottoperusteen määräaika lasketaan hovioikeuden tuomion päivämäärästä silloin, kun käräjäoikeuden maksutuomioon haetaan muutosta hovioikeudelta. Ulosottokaaren 2 luvun 9 §:n mukaan lainvoimaa vailla oleva yksipuolinen tuomio pannaan täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio. Lain esitöiden mukaan ulosottoperusteen määräaika lasketaan yksipuolisen tuomion kohdalla tuomion antamisesta, eikä sillä ole merkitystä, onko se saanut lainvoiman tai onko sitä koskeva takaisinsaantiriita tullut vireille. Tästä johtuen takaisinsaannin hakemisella ei ole vaikutusta siihen, miten yksipuolisen tuomion täytäntöönpanokelpoisuuden määräajan alkamishetki määräytyy. Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n tarkoittaman ulosottoperusteen määräajan laskeminen tapahtuu yksipuolisen tuomion antamisesta siitä huolimatta, että velallinen on saattanut takaisinsaannilla tuomioistuimen arvioitavaksi yksipuolisen tuomion oikeellisuuden. Vantaan käräjäoikeus oli antanut yksipuolisen tuomion 7.2.1995 A:n valituksessa tarkoittamasta velasta. Korkeimman oikeuden mukaan ulosottoperusteen määräaika kyseisen yksipuolisen tuomion osalta on päättynyt ulosottokaaren 2 luvun 25 §:n mukaisesti 7.2.2010. Korkein oikeus katsoi, että ulosottoperuste ei ollut enää täytäntöönpanokelpoinen, kun ulosmittaus oli 22.11.2010 toimitettu. Myös yksipuolisessa tuomiossa tarkoitettu saatava oli jo vanhentunut silloin. Korkeimman oikeuden mukaan ulosmittausta oli pidettävä virheellisenä näiltä osin, jonka vuoksi se oli myös kumottava mainituilta osin. Helsingin hovioikeuden 7.5.2002 antama tuomio oli koskenut muutoksenhakua käräjäoikeuden yksipuolista tuomiota koskevassa takaisinsaantiasiassa antamaan tuomioon. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus olivat velvoittaneet A:n oikeudenkäyntikulujen suorittamiseen viivästyskorkoineen vastapuolelle. Korkeimman oikeuden mukaan näiltä osin ulosottoperusteen määräaika laskettiin hovioikeuden 7.5.2002 antamasta tuomiosta. Korkein oikeus päätti, että A:n valitusta ei tutkita 22.11.2010 toimitetun ulosmittauksen perusteella kertyneiden ja velkojalle jo tilitettyjen varojen osalta. Ulosmittaus 22.11.2010 kumottiin siltä osin kuin täytäntöönpano oli perustunut yksipuoliseen tuomioon, jonka Vantaan käräjäoikeus oli 7.2.1995 antanut.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa