Minilex - Lakipuhelin

Työsopimus - KKO:2008:99

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Työsopimus Rakennusurakka
    Urakkasopimus

Tapauksessa T ja H olivat allekirjoittaneet pienurakkasopimuksen. Kyseessä oli T:n omakotitalon ja piharakennuksen rakennusteknisten töiden suorittamisesta. Kyse oli siitä, oliko sopimussuhdetta tästä huolimatta pidettävä työsuhteena, kun otettiin huomioon sopimusneuvotteluissa esillä olleet tiedot ja sopimuksen täyttämiseen liittyvät seikat.

T lausui, että he olivat solmineet H:n kanssa urakkasopimuksen omakotitalon ja piharakennuksen rakennusteknisistä töistä. Työt eivät kuitenkaan olleet valmistuneet aikataulussa ja H oli keskeyttänyt kokonaan työt palaamatta jatkamaan lopputöitä. T oli joutunut purkamaan urakkasopimuksen ja H oli velvollinen korvamaan T:lle töiden loppuunsaattamisesta sekä puutteista aiheutuneet kustannukset. H kiisti väitteen siten, että hänen työskentelynsä perustui työsopimukseen eikä urakkasopimukseen. T kuitenkin lausui, että sopimus oli tehty pienurakka koskeneelle sopimuslomakkeelle, jonka ehdot vastasivat heidän tarkoitustaan solmia sopimus itsenäisen ammatinharjoittajan kanssa.

Käräjäoikeus velvoitti H:n suorittamaan T:lle vahingonkorvaukseksi rakennuksen loppuunsaattamisesta sekä virheistä ja puutteista, arvonalennuksesta sekä rakennustyön viivästymisestä. Käräjäoikeus totesi, että sopimus oli tehty pienurakkaa koskevalle lomakkeelle. Lisäksi ei ollut näyttöä, että muusta kuin urakkasopimuksesta olisi keskusteltu. Urakkahinnan maksutapa oli poikkeuksellinen, mutta se ei voinut olla riittävä peruste työsopimukselle. Kokonaisuutena arvioiden käräjäoikeus päätyi siihen, ettei kysymyksessä ollut työsopimus.

Hovioikeus kuitenkin katsoi, että T:n nimenomaisella tarkoituksella solmia urakkasopimus ja pienurakkasopimuslomakkeen käyttämisellä sekä H:n mahdollisella tahdonilmaisun epäselvyydellä sopimustilanteessa ei ollut muiden seikkojen viitatessa vahvasti ja johdonmukaisesti työsopimussuhteen olemassaoloon sellaista merkitystä, että H voitaisiin perustellusti katsoa toimineen itsenäisenä yrittäjänä. Hovioikeus siispä hylkäsi H:ta vastaan kohdistetut vaatimukset.

Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomiota. Korkein oikeus totesi, että kirjallisesta sopimuksesta huolimatta sopimusneuvotteluihin ja sopimuksen täyttämiseen liittyvät seikat, erityisesti työn suorittaminen perimättä arvonlisäveroa sekä rakennustyön johtoon ja valvontaan liittyvät olosuhteet, osoittavat että H on tehnyt rakennustyötä T:n lukuun työsuhteessa eikä itsenäisenä ammatinharjoittajana.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]