» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa säätiö B oli irtisanonut työntekijänsä A:n palveluksestaan, kun A oli ollut luvattomasti poissa työstä ilmoittamatta poissaolostaan esimiehelleen. Tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsottuna ensinnäkin arvioitavaksi, oliko A:n menettely oikeuttanut B:n irtisanomaan hänet työstään. Tämän jälkeen asiassa tuli selvittää, oliko B:n maksettavaksi tuomittua korvausta mahdollista alentaa sen perusteella, että A oli saanut irtisanomisensa jälkeen työttömyyskassasta päivärahaa.
Työsopimuslain 51 §:n mukaan työntekijä on oikeutettu saamaan korvauksen hänelle syntyneestä aineellisesta vahingosta. Edelleen saman lain 47 f §:n mukaan korvausta on tuomittava vähintään kolmen kuukauden palkka, vaikka mitään aineellista vahinkoa ei olisi syntynytkään. Korvausta voidaan tuomita enintään 24 kuukauden palkka. Saman pykälän mukaan korvausta määrättäessä sitä lisäävänä tai vähentävänä seikkana on otettava huomioon muun muassa työtä vaille jäämisen arvioitu kesto, ansion menetys, työsuhteen kestoaika, työntekijän ikä, työntekijän mahdollisuus saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menttely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aihe päättämiseen sekä työnantajan ja työntekijän olosuhteet yleensä.
Käräjäoikeuden harkinnassa oli luonnollisesti vain se, oliko B:llä ollut oikeus irtisanoa A luvattoman poissaolon perusteella. Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli ollut luvattomasti poissa työstään useita kertoja ilmoittamatta poissaoloistaan esimiehelleen. Käräjäoikeuden mukaan A ei ollut puolestaan kyennyt näyttämään, että näille poissaoloille olisi ollut hyväksyttävä syy, jollaiseksi A oli kanteessaan maininnut sairautensa. Käräjäoikeus katsoi näin ollen työsopimuslain 37 §:n 2 momentin perusteella, että B:llä oli ollut erityisen painava syy A:n irtisanomiseen ja hylkäsi tästä johtuen hänen kanteensa.
Hovioikeus kiinnitti käräjäoikeutta enemmän huomiota A:n poissaolojen syihin. Hovioikeus katsoi asiaan liittyneiden lääkärintodistusten kautta selvitetyksi, että A:n luvattomat poissaolot olivat johtuneet hänen sairaudestaan. Kun poissaolot eivät olleet lisäksi aiheuttaneet B:lle haittaa eikä esimiehelle niistä ilmoittamista voitu hovioikeuden mukaan pitää viimeksi mainitun lainkohdan mukaisena erityisen painavana syynä irtisanomiseen, hovioikeus katsoi, että B oli irtisanonut A:n työsopimuslain vastaisesti, jolloin hän oli oikeutettu lain 47 f §:n mukaiseen korvaukseen. Tämän korvauksen määräksi hovioikeus tuomitsi 67 648 markkaa, joka vastasi A:n kahdeksan kuukauden palkkaa.
B:n valituksessa korkeimpaan oikeuteen oli enää kyse ainoastaan siitä, voitiinko hovioikeudessa sen maksettavaksi määrättyä korvausta alentaa sen perusteella, että A oli saanut irtisanomisensa jälkeen työttömyyskassasta päivärahaa. Korkeimman oikeuden oman oikeuskäytäntönsä nojalla tekemän tulkinnan mukaan työsopimuslain 51 §:n mukaisen korvauksen määrää arvioitaessa tuli ottaa huomioon muun muassa sanotun kaltaiset päivärahasuoritukset. Kun tapauksessa oli aiemmin todetulla tavalla perusteeton irtisanominen, korkein oikeus otti huomioon työsopimuslain 47 f §:n mukaiset arviointiperusteet korvauksen määrän osalta. Korkein oikeus katsoi niiden perusteella, että työttömyyskassasta saadut päivärahat vaikuttivat A:n ansionmenetyksen suuruuteen, mutta ansionmenetys oli kuitenkin vain yksi niistä useista seikoista, jotka tuli ottaa huomioon korvausta määrättäessä.
Korkein oikeus päätyi lopulta ottamaan A:n työttömyyskassasta saamat päivärahat huomioon korvauksen määrää arvioidessaan, mutta käytti tämän lisäksi myös muita arviointiperusteita. Korkeimman oikeuden mukaan A:n heikohkot työllistymisnäkymät ja pitkään työttömänä oleminen olivat korvauksen määrän lisäämistä puoltavia seikkoja, kun taas päivärahat hieman ansionmenetyksen määrää pienentäviä tekijöitä. Korkeimman oikeuden mukaan korvauksen määrään tuli vaikuttaa myös se, että hän oli itse myötävaikuttanut irtisanomiseensa, vaikka se olikin hovioikeuden toimesta katsottu perusteettomaksi. Tämä vähensi korvauksen määrää korkeimman oikeuden harkinnassa. Nämä vaikuttavat tekijät huomioiden korkein oikeus tuomitsi B:n maksamaan A:lle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta hänen kuuden kuukauden palkkaansa vastaavan summan, eli 50 736 markkaa. Korkein oikeus päätyi näin ollen muuttamaan hovioikeuden tuomiota korvauksen määrän osalta hieman lievemmäksi.
Esittelijäneuvoksen mietinnön mukaan korvattavan summan olisi tullut olla hovioikeuden tuomiossa mainitun mukainen, minkä seurauksena hovioikeuden tuomiota ei olisi tullut muuttaa. Kaksi oikeusneuvosta olivat mietinnön kanssa samaa mieltä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa