Minilex - Lakipuhelin

Työntekijän työsopimuksen eläkeikää koskevan ehdon tulkinta – KKO:1999:67

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Työsopimus
    Työsopimuksen ehtojen muuttaminen
    Oikeustoimi
    Oikeustoimen tulkinta
    Vakiosopimus

Tapauksessa oli kyse kaupungin työntekijän työsopimuksen eläkeikää koskeneen ehdon tulkinnasta. Tapauksessa A toimi työssään kaupungin liikennelaitoksen linja-autonkuljettajana. A teki kirjallisen työsopimuksen vuonna 1985, johon merkittiin "Eläkejärjestelmä KVTEL" ja "Eläkeikä 55". Kaupungin valtuusto oli jo vuonna 1965 kunnallisten viranhaltijain ja työntekijäin eläkelain (KVTEL) tultua voimaan päättänyt kaupungin viranhaltijoiden ja työntekijöiden lisäeläketurvasta, johon kuului kaupungin liikennelaitoksen linja-autokuljettajien 55 vuoden eläkeikä. KVTEL:iin tehtiin vuonna 1995 muutos, jonka seurauksena A:n eläkeikä nousi yli 61 vuoteen. A vaati vahvistettavaksi, että hänen 55 vuoden eläkeikää noudatetaan.

Käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua. Korkein oikeus ei puolestaan muuttanut hovioikeuden ratkaisua, eikä vahvistanut A:n työsopimuksen sisällöksi 55 vuoden eläkeikää. Korkein oikeus katsoi, että KVTEL-järjestelmän muutos sitoi A:ta ja kaupunkia. Kaupungilla oli velvollisuus soveltaa aina voimassa olleen KVTEL-järjestelmän mukaista eläkeikää A:n kohdalla.

Korkein oikeus totesi, ettei tapauksessa ilmennyt mitään sellaisia seikkoja, joiden mukaan osapuolten tarkoitus oli työsopimuksen ehdoilla poiketa vastaavien sopimusten yleisistä ehdoista. Korkein oikeus kuitenkin myönsi, että A:lle saattoi perustellusti syntyä käsitys 55 vuoden eläkeiästä, mutta hänen työsopimukseen oli merkitty välittömästi ennen 55 vuoden ikää "Eläkejärjestelmä KVTEL", ja eläkejärjestelyt olivat yleensä kollektiivisia. Korkeimman oikeuden mukaan A oli varmuudella tiennyt tehdessään työsopimustaan, että hänen eläkeikäänsä koskeva ehto noudattaa kaupungin yleisiä linja-autonkuljettajien kanssa sovittuja ehtoja. KVTEL-järjestelmän mahdollinen muutos oli A:n työsopimuksen ehto.

Korkeimman oikeuden ratkaisu ei syntynyt kuitenkaan täysin yksimielisesti. Enemmistön kanssa eri mieltä ollut jäsen olisi hyväksynyt A:n kanteen ja vahvistanut A:n eläkeiäksi 55 vuotta. Hänen mielestään merkittävästi normaalia alhaisempi eläkeikä oli keskeinen ehto A:n työsopimuksessa. Työnantajalla ei voinut olla oikeutta muuttaa sitä yksipuolisesti. Työsopimuksessa ollut viittaus KVTEL-järjestelmään ei yksin muuttanut A:n työsopimuksen nimenomaista eläkeikää koskevaa ehtoa. Mikäli työsopimus olisi tulkinnallinen eläkeikää koskevan ehdon osalta, vakiosopimuksia koskevien periaatteiden mukaan nimenomainen sopimusehto syrjäytti viittauksen.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]