» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa lapsi C oli hänen vanhempiensa A:n ja B:n avioeron yhteydessä (vuosi 1989) määrätty B:n huoltoon. C oli kuitenkin muuttanut jo samana vuonna A:n luokse, jossa hän oli jatkanut asumistaan tämän jälkeenkin. C:n huolto siirrettiin A:lle vasta kolme vuotta tämän jälkeen vuonna 1993. C:n huollosta seuranneet lapsilisät oli kuitenkin koko vuosien 1990-1993 välisen ajan maksettu B:lle, joka ei edellä sanotulla tavalla ollut tänä aikana tosiasiallisesti ollut vastuussa C:n huollosta. Tapauksessa tuli juridiselta kantilta katsottuna arvioitavaksi, oliko A:lla oikeus saada nämä B:lle maksetut lapsilisät korvauksena itselleen. Tämän lisäksi tapauksessa tuli arvioitavaksi, tuliko kihlakunnanoikeuden ottaa asiaa tutkittavakseen vai ei.
Lapsilisälain 1 §:n mukaan lapsilisä suoritetaan lapsen elatusta ja kasvatusta varten. Kihlakunnanoikeuden tulkinnan mukaan lapsilisän suorittamisen tarkoituksena oli luonnollisesti se, että lisä käytetään lapsen hyvinvoinnin ja tarpeiden tyydyttämiseksi. Kihlakunnanoikeus katsoi, ettei B ollut kyennyt näyttämään, että hänelle olisi aiheutunut minkäänlaisia C:n huoltoon liittyneitä kustannuksia sinä aikana, kun hän oli vastaanottanut lapsilisiä, kun taas A oli tosiasiallisena C:n huollosta vastanneena osapuolena joutunut kustantamaan siihen liitännäiset kulut ilman tukea. Näin ollen kihlakunnanoikeus katsoi B:lle syntyneen tilanteessa perusteetonta etua, jonka perusteella tuomioistuin velvoitti hänet maksamaan A:lle korvausta hänen vastaanottamiensa lapsilisien perusteella.
Hovioikeus tulkitsi puolestaan lapsilisälain säännösten nojalla, että kysymys siitä, oliko B tosiasiassa käyttänyt saamansa lapsilisät laissa mainittuun tarkoitukseen eli C:n elatukseen ja kasvatukseen, kuului ratkaistavaksi hallinnollisessa järjestyksessä. Tästä johtuen hovioikeus katsoi, ettei kihlakunnanoikeuden olisi tullut ottaa tapausta lainkaan tutkittavakseen ja kumosi kihlakunnanoikeuden päätöksen.
Korkeimman oikeuden kannan mukaan hovioikeuden tulkinta tapauksen luonteesta oli väärä. Korkeimman oikeuden mukaan A:n kanne oli perustunut B:n saamaan perusteettomaan etuun saamiensa lapsilisien osalta, eikä niinkään siihen, kenellä oli tapauksessa oikeus nostaa lapsilisää tai oliko B käyttänyt tätä oikeuttaan väärin. Tämän oikeussuhteen käsittely kuului korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan yleiseen tuomioistuimeen, minkä johdosta korkein oikeus päätyi kumoamaan hovioikeuden edellä mainitun tuomion ja palautti asian hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa