» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa WSOY oli saanut H:lta käännössopimuksella yksinoikeuden monistaa ja julkaista kaunokirjallisen teoksen käännöksen kirjan muodossa omalla toiminimellään. Käännökseen liittyvät tekijänoikeudet olivat muilta osin jääneet H:lle. Kirjan ilmestyttyä kustannusyhtiö oli tehnyt toisen yhtiön, Loiston, kanssa sopimuksen, jonka mukaan WSOY luovutti yhtiölle yksinoikeuden valmistuttaa ja markkinoida teosta taskukirjana. H:n kääntämä teos julkaistiin pehmeäkantisena taskukirjana, jonka nimiölehdellä oli tietoja kummastakin yhtiöstä. KKO:n tuli selvittää, että mitä oikeuksia WSOY on tällä sopimuksella luovuttanut Loistolle.
Tekijänoikeuslain 28 §:n mukaan se, jolle tekijänoikeus on luovutettu, ei saa luovuttaa oikeutta toiselle, ellei muuta ole sovittu. Käännössopimuksen mukaan WSOY ei ollut saanut oikeutta H:n tekijänoikeuden edelleenluovutukseen. Kun tekijänoikeuksia on luovutettu, KKO:n tuli lausua myös siitä hyvitys- ja korvausvelvollisuudesta, joka yhtiöille aiheutui sen vuoksi, että WSOY oli oikeudettomasti luovuttanut ja Loisto puolestaan oikeudettomasti käyttänyt H:lta saatuja oikeuksia.
Yhtiöt olivat esittäneet, ettei WSOY ollut siirtänyt Loistolle mitään H:lta saamistaan oikeuksista. Yhtiöt argumentoivat, että Loistolle oli yksinoikeudella uskottu WSOY:n taskukirjapainoksen tekninen valmistuttaminen ja markkinointi, jolloin WSOY pysyi käännöksen kustantajana.
KKO totesi, että kustannustoiminnan osatehtävien ulkoistamiselle ei sinänsä ollut ollut tekijänoikeuslaista johtuvaa estettä. Kysymys oli kuitenkin siitä, oliko WSOY:n ja Loiston välinen sopimus sisältönsä perusteella merkinnyt vain kustantajalle kuuluvien tehtävien teettämistä toisella eli Loistolla, vai oliko sopimuksella oikeudettomasti puututtu kääntäjän tekijänoikeuteen.
Yhtiöiden kesken tehty sopimus oli koskenut kirjailijoilta ja kääntäjiltä johdettujen tekijänoikeuksien hyödyntämistä. Asiassa oli arvioitavana sopimuksen sisältö suhteessa tahoon, joka ei ole sopimuksen osapuoli. Määräävänä ei siten voitu pitää yksinomaan sitä, kuinka sopijapuolet tässä yhteydessä selittävät yhteiseksi väittämäänsä tarkoitusta ja sopimuksen toteutumista käytännössä. Sopimuksen sanamuodolle oli annettava huomattava painoarvo.
WSOY:n ja Loiston välinen sopimus oli otsikoitu taskukirjalaitoksen yksinmyyntisopimukseksi, mikä viittaasi taskukirjojen jakelun keskittämiseen yksinoikeudella Loistolle. Sopimuksen ehdoissa oli muutoinkin eräitä yksityiskohtia ja piirteitä, jotka osaltaan viittasivat kustannustoimintaan liittyvien osatehtävien väitettyyn ulkoistamiseen ja H:lta saatujen tekijänoikeuksien pysymiseen WSOY:llä. Näihin seikkoihin kuului se, että WSOY:stä oli sopimusehdoissa käytetty järjestelmällisesti käsitettä kustantaja. Selvityksen mukaan WSOY oli lisäksi huolehtinut tekijänoikeuksien hallinnoinnista suhteessa kirjailijaan myös taskukirjalaitoksen osalta.
Sopimuksen sanamuodon mukaan WSOY oli kuitenkin yksiselitteisesti luovuttanut Loistolle yksinoikeuden valmistuttaa ja markkinoida Peilikuva-teosta suomenkielisenä taskukirjana. Tekijänoikeuslain 2 §:stä ilmenevin tavoin tekijänoikeus tuottaa yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin. WSOY:n ja Loiston välisessä sopimuksessa käytetty sanamuoto viittasi siten vahvasti siihen, että sopimuksella oli luovutettu edelleen H:n tekijänoikeuteen kuuluvia oikeuksia, vaikka WSOY:llä ei H:n kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella ollut ollut oikeutta sellaiseen edelleenluovutukseen. WSOY oli lisäksi yksilöity sopimuksessa myyjäksi ja Loisto ostajaksi.
Sopimuksen nimenomaisten ehtojen mukaan Loisto oli myös voinut toimia varsin itsenäisesti ja esimerkiksi ottaa teoksesta harkintansa mukaan uusia painoksia. WSOY:llä ei sitä vastoin ollut sopimuksen kestäessä ollut oikeutta ottaa teoksesta omaa taskukirjapainosta. Sopimusehdoista ei ilmennyt, että Loiston olisi miltään osin tarkoitettu toimivan WSOY:n lukuun. Loisto oli maksanut WSOY:lle painosmäärään ja taskukirjan yksikköhintaan perustuneen kiinteän korvauksen, ja Loisto oli kantanut taloudellisen riskin painattamiensa kirjojen menekistä. Kysymyksessä oleva sopimusmalli oli ollut keskeinen yksityiskohtaisesti suunnitellussa kustantajien välisessä yhteistyöhankkeessa. Sopijapuolista varsinkin WSOY:ltä voidaan perinteisellä toimialalla kauan vaikuttaneena ammattimaisena toimijana edellyttää sopimuksissaan huolellista harkintaa ja täsmällistä ilmaisutapaa
Loistolle oli sopimuksen sanamuodon mukaisesti vastiketta vastaan siirtynyt yksinoikeus määrätä käännöksen käyttämisestä omassa elinkeinotoiminnassaan taskukirjalaitoksissa, ja Loisto oli käytännössä sopimuksen perusteella myös itsenäisesti määrännyt kustantajalle kuuluvista keskeisistä oikeuksista. KKO:n mukaan sopimusjärjestelyä kokonaisuutena arvioiden WSOY oli yhtiöiden välisellä sopimuksella luovuttanut Loistolle H:lta käännössopimuksella saamiaan, tekijänoikeudellisesti merkityksellisiä oikeuksia. WSOY on siten velvollinen korvaamaan H:lle sen vahingon, minkä se on sopimuksenvastaisella menettelyllään aiheuttanut, ja Loisto taas on velvollinen suorittamaan H:lle hyvitystä tämän käännöksen luvattomasta käyttämisestä.
Tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin mukaisen kohtuullisen hyvityksen tarkoituksena on osaltaan saattaa tekijänoikeuden haltija siihen asemaan, jossa hän olisi ollut ilman tekijänoikeuden loukkausta. Toisaalta hyvityksen tavoitteena on estää loukkaajaa pääsemästä teoksen oikeudettomalla käyttämisellä parempaan asemaan kuin sitä luvallisesti käyttämällä. Hyvityksellä pyritään myös ehkäisemään tekijänoikeuksien loukkaamista ja suojattujen teosten lainvastaista käyttöä. Hyvityksen määrän osalta lähtökohdaksi on oikeuskäytännössä vakiintunut se vastike, jolla teoksen käyttäjä olisi voinut hankkia oikeudenhaltijalta luvan käyttää teosta.
KKO totesi H:n sinänsä luovuttaneen WSOY:lle käännössopimuksella yksinoikeutensa käännöksensä teoskappaleiden valmistamiseen ja levittämiseen kirjan muodossa. Kun toisin ei ole sovittu, H:lle on kuitenkin jäänyt tekijänoikeuslain 28 §:ssä tarkoitettu oikeus hyväksyä tai kieltää oikeuksien luovuttaminen kolmannelle osapuolelle. Käännössopimuksessa on nimenomaisestikin todettu, että kaikki muut käännökseen liittyvät tekijänoikeudet jäävät kääntäjälle ja niiden käytöstä sovitaan erikseen. Loiston perustaneet kustantamot olivat tavoitelleet ja selvitetyn perusteella myös aikaansaaneet Suomessa taskukirjalaitosten julkaisemiseen liittyvillä järjestelyillään taskukirjojen huomattavaa lisämenekkiä, joka ei ollut ollut H:n ennakoitavissa vielä käännössopimusta tehtäessä. H:lla olisi ollut oikeus vaatia oikeuksien siirtämisestä ja käännöksensä käytöstä Loiston liiketoiminnassa lisäkorvausta, jos häneltä olisi pyydetty lupaa nyt toteutetulle järjestelylle.
Hyvityksen on lain mukaan oltava kohtuullinen. Vieraskielisen alkuperäisteoksen suomennos oli ollut edellytys Loiston levittämän taskukirjapainoksen kaupalliselle menestymiselle Suomessa. Laillisen menettelyn eli H:n kanssa käytävän neuvottelun sivuuttaminen on sisältänyt riskin hyvityksen arvioimisesta ja määräämisestä jälkikäteen. Mainituista syistä kohtuullisena pidettävä hyvitys ei voinut olla vain nimellinen, kuten yhtiöt olivat esittäneet. Kun otettiin huomioon WSOY:n Danielle Steelille maksamien rojaltien tasot teoksen eri julkaisumuodoista, KKO harkitsi kohtuullisen hyvityksen määräksi 1 000 euroa, mikä merkitsee noin kahdeksasosaa H:n alkuperäisestä käännöspalkkiosta. Loisto on velvollinen maksamaan H:lle hyvitystä käännöksen oikeudettomasta käyttämisestä. Koska WSOY oli rikkomalla käännössopimusta aiheuttanut sen, ettei H:lla ollut ollut mahdollisuutta vaikuttaa siihen, miten käännöstä käytetään, ja vaatia tästä lisäkorvausta, WSOY oli sopimusvastuun perusteella ja yhteisvastuullisesti Loiston kanssa velvollinen korvaamaan H:lle maksamatta jääneen käyttökorvauksen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa