» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Eija-Riitta Kantola oli solminut levy-yhtiön A kanssa 5.8.1988 sopimuksen, joka antoi levy-yhtiölle yksinoikeuden tallentaa Kantolan esityksiä ja myydä ja markkinoida äänitteitä. Sopimuksessa Kantolasta käytettiin nimeä Eija-Riitta Kantola (Eijariitta). Sopimuksen perusteella esitysten tallenteista oli tehty "Samppanjaruusu" -niminen äänite, jossa taiteilija esiintyy nimellä Eijariitta. Sopimus purettiin vuonna 1990, ja "Samppanjaruusu" -äänitteen oikeudet jäivät A:lle.
Kantola levytti vuonna 1992 uuden levy-yhtiön kanssa äänitteen, jonka nimeksi tuli "Ainoa oikea". Tällä äänitteellä Kantola esiintyy taiteilijanimellä Eija Kantola. Nimeä haluttiin vaihtaa, koska taiteilijan imagoa haluttiin uudistaa ja tuotantoa parantaa. Samana vuonna Kantola voitti Tangokuningatar-kilpailun, johon oli osallistunut uudella taiteilijanimellään Eija Kantola. Levy-yhtiö A myi samana vuonna "Samppanjaruusu" -äänitteen oikeuksineen yhtiölle B, joka luovutti sen vuonna 1994 edelleen yhtiölle C. Yhtiö B julkaisi syksyllä 1992 "Kiitos tästä vuodesta"-nimisen äänitteen, jolla oli "Samppanjaruusun" esitykset. Esittäjäksi levyssä oli ilmoitettu Eija Kantola. Vuonna 2000 yhtiö C julkaisi niinikään samat esitykset cd-levyllä, ja myös tuolloin taiteilijasta käytettiin nimeä Eija Kantola. Kantola vaati käräjäoikeudessa vahvistettavaksi, että nimen Eija Kantola käyttö ei ollut A:n kanssa solmitun sopimuksen mukaista ja että tekijänoikeuslakia oli rikottu niin sanotun isyysoikeuden osalta.
Käräjäoikeus katsoi, että sopimusta tuli tulkita ahtaasti, jotta taiteilijalla säilyy tekijänoikeuslain tarkoittama vapaus tulla ilmoitetuksi haluamallaan nimellä. "Samppanjaruusu" -äänitteellä olevia esityksiä ei ollut lupa julkaista Eija Kantolan nimellä. Hovioikeus puolestaan katsoi, että tekijänoikeuslain mukaista oli ilmoittaa, kuka teoksen tekijänä oli, ellei tekijä itse halunnut salata henkilöllisyyttään ja esiintyä salanimellä. Eija Kantola ei ollut tässä merkityksessä salanimi, joten nimeä oli oikeus käyttää, vaikka se ei sisältynyt sopimukseen. Yksi hovioikeuden jäsen oli eri mieltä ja olisi kieltänyt nimen käytön.
Korkein oikeus päätyi samaan lopputulokseen kuin käräjäoikeus. Se korosti, että taiteilijalla on oikeus esiintyä haluamallaan nimellä ja että tekijän nimi on ilmoitettava juuri sellaisessa muodossa kuin tekijä itse haluaa. Nimeä Eija Kantola ei ollut mainittu Kantolan ja A:n välisessä sopimuksessa, joten sitä ei ollut lupa käyttää. Korkeimman oikeuden ratkaisu mahdollistaa sen, että esiintyvät taiteilijat voivat ajan kuluessa uudistaa tuotantoaan ja imagoaan vapaasti. Uuden taiteilijanimen käytön kielto vanhojen äänitteiden markkinoinnissa on myös kuluttajien kannalta hyvä asia, jotta eri kausien tuotannot ja tyylit eivät sekoitu, ellei taiteilija sitä itse halua.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa