» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa Kauppahuone Rondin Ky vaati, että Venäjän federaatio haastettaisiin vastaamaan kommandiittiyhtiön kanteeseen, jossa Venäjän valtio velvoitettaisiin maksamaan vekselivelkansa ja siihen liittyneet korko- ja muut maksut yhtiölle. Yhtiö perusteli kannettaan väitteellä, jonka mukaan Venäjän valtio oli tehnyt vekselitakauksen atomienergiaministeriönsä alaisen yksikön vekseleistä. Tapauksessa oli kuitenkin läpi oikeusasteiden kyse Suomen tuomioistuimen kansainvälisestä toimivallasta ja Venäjän valtion lainkäytöllisestä koskemattomuudesta.
Käräjäoikeus tarkasteli asian osalta kansainvälistä tapaoikeutta, jolla tarkoitetaan tässä yhteydessä niin sanotusti lakiin kirjaamatonta pitkäaikaisen käytännön kautta syntynyttä tapaa. Tämän tapaoikeuden mukaisena lähtökohtana oli käräjäoikeuden mukaan se, ettei vieraan valtion voitu edellyttä alistumaan toisen valtion tuomiovallan alaisuuteen. Tätä ilmiötä voidaan kutsua lainkäytölliseksi koskemattomuudeksi eli immuniteetiksi, jota on oikeuskirjallisuuden perusteella kuitenkin voitu tietyissä tapauksissa rajoittaa. Tällainen rajoitus olisi käräjäoikeuden mukaan kuitenkin edellyttänyt Venäjän valtion sitoutumista sellaiseen kansainväliseen sopimukseen, jolla se olisi rajoittanut mainittua immuniteettiaan. Käräjäoikeuden mukaan Venäjän ei voitu katsoa olleen sitoutunut tällaiseen immuniteettiaan rajoittavaan sopimukseen, eikä sen myöskään katsottu olleen luopunut tästä oikeudestaan tämän nimenomaisen asian osalta. Lisäksi käräjäoikeus totesi, että siitä huolimatta, että Venäjä oli sitoutunut vuonna 1930 solmittuun kansainvälisiä vekseleitä koskevaan sopimukseen, sen ei ollut tällä perusteella katsottava menettäneen immuniteettiaan vekseleitä koskevassa asiassa. Mainittuihin seikkoihin sekä oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 6 §:n 1 momenttiin nojaten käräjäoikeus ei pyytänyt Venäjän federaatiolta vastausta kanteeseen ja jätti sen tutkimatta.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota Kauppahuone Rondin Ky:n valitettua hovioikeuteen. Yhtiölle myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeuteen, jonne toimittamassaan valituksessa Kauppahuone Rondin Ky esitti, ettei Venäjän valtio nauttinut edellä kuvattua lainkäytöllistä koskemattomuutta tässä asiassa, minkä johdosta korkeimman oikeuden tulisi kumota alempien oikeusasteiden tekemät päätökset ja joko antaa haaste itse tai paluttaa asia käräjäoikeuteen haasteen antamista varten. Korkein oikeus piti alempien oikeusasteiden tapaan kansainvälisoikeudellisena lähtökohtana sitä, ettei Venäjää voisi ilman suostumustaan alistaa toisen valtion tuomiovallan alle. Korkein oikeus kuitenkin lisäsi omaan oikeuskäytäntöönsä sekä kansainvälisiin yleissopimuksiin nojaten, ettei valtion lainkäytöllinen koskemattomuus voisi nykytilassaan olla täysin rajoittamaton. Rajoittamattomuuden arvioinnissa oli korkeimman oikeuden mukaan kiinnitettävä erityisesti huomiota siihen, oliko kyseessä yksityis- vai julkisoikeudellinen sitoumus. Korkeimman oikeuden mukaan oli kuitenkin selvää, että valtio voisi omalla suostumuksellaan tapauskohtaisesti rajoittaa immuniteettiaan, minkä johdosta käräjäoikeuden tekemällä kanteen tutkimatta jättämisellä ei ollut joka tapauksessa perusteita, kun Venäjältä ei oltu pyydetty siihen vastausta, jossa se olisi voinut esittää oman kantansa asiaan.
Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan vieraan valtion kansalaista haettakoon sillä Suomessa olevalla paikkakunnalla, missä hänet tavataan tai missä hänellä on omaisuutta. Korkeimman oikeuden mukaan tämä pätee sekä toisessa valtiossa kotipaikan omaavaan yhtiöön että myöskin periaatteessa vieraaseen valtioon silloin, kun sillä on Suomessa sijaitsevaa omaisuutta. Tällöin kyseessä oleva omaisuus ei kuitenkaan saa olla vähäisyytensä vuoksi epäsuhteessa kannevaatimukseen ja sen tulee myöskin olla ulosmitattavissa. Näin ollen tapauksessa oli korkeimman oikeuden mukaan kyse sekä valtioimmuniteetista täytäntöönpanotoimien osalta että samaisesta immuniteetista tuomiovallan osalta. Korkeimman oikeuden mukaan kumpaakaan edellä mainituista ongelmista ei kuitenkaan ollut mahdollista ratkaista ilman Venäjän kanteeseen antamaa vastausta, minkä johdosta se palautti asian käräjäoikeuteen. Käräjäoikeuden tuli korkeimman oikeuden edellä esittämien perusteiden mukaisesti antaa oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 8 §:n mukainen haaste ja huolehtia sen tiedoksiantamisesta.
Eri mieltä asiassa ollut oikeusneuvos Lehtimaja oli korkeimman oikeuden enemmistön kanssa samaa mieltä lopputuloksen osalta, mutta kiinnitti erityistä huomiota siihen, että tapauksessa oli ensisijaisesti tutkittava sitä, oliko käräjäoikeudella ollut riittävät perusteet kanteen tutkimatta jättämiseen. Tämän lisäksi oikeusneuvos totesi, että kyseessä oli ollut selkeästi yksityisoikeudellinen sitoumus julkisoikeudellisen sijaan, ja että omaisuus ei ollut ollut liian vähäistä suhteessa kannevaatimukseen. Tällä perusteella oikeusneuvos katsoi, ettei käräjäoikeudella ollut ollut perusteita jättää kannetta heti tutkimatta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa