Minilex - Lakipuhelin

Rikosasia ja jatkokäsittelylupa - KKO:2013:35

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Oikeudenkäyntimenettely
    Jatkokäsittelylupa
    Rikosasia

Ratkaisu KKO:2013:35 koski jatkokäsittelylupaa rikosasiassa. Tapaus koski valitusta käräjäoikeuden tuomiosta, jossa A oli tuomittu neljän kuukauden vankeusrangaistukseen ja samalla tuomiolla oli muunnettu aikaisemmin tuomittu yhdyskuntapalvelu 30 päiväksi vankeutta. Oikeudellinen kysymys koski sitä, tarvitsiko A jatkokäsittelyluvan valittaessaan hovioikeuteen tuomiosta. Hovioikeus ei ollut antanut A:lle jatkokäsittelylupaa.  

Valitusta käsiteltäessä oikeudenkäymiskaaren mukaan vastaaja tarvitsee rikosasiassa jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin neljä kuukautta vankeutta. Lisäksi määrätään, että jatkokäsittelylupa tarvitaan asiassa, jossa muutosvaatimus koskee yksinomaan jäännösrangaistuksen määräämistä täytäntöönpantavaksi valvontamääräysten rikkomisen vuoksi. Erikseen ei määrätä, että yhdyskuntapalvelun vankeudeksi muuntamista koskevat asiat kuuluvat jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin. Kuitenkin lain esityöistä ilmenee, että ne ovat tarkoitettu kuuluvaksi jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin. Siten tapauksessa myös.

A:n valitus yhdyskuntapalvelun muuntorangaistuksesta kuuluu jatkokäsittelyluvan soveltamisalaan. Kuitenkin A:lle määrättyjä vankeusrangaistuksia täyttyy arvioida KKO:n mukaan yhtenä kokonaisuutena, koska luvan tarvitsemisen arvioinnissa katsotaan vain vankeusrangaistuksen pituutta. Vankeusrangaistusta arvioidaan yhtenäisenä kokonaisuutena samassa tuomiossa, vaikka se olisi pilkottu osiin. Siten KKO:n mukaan A ei tarvinnut jatkokäsittelylupaa, koska hänen yhteenlaskettu vankeusrangaistus ylitti oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 6 §:n 1 momentissa säädetyn rajan. KKO palautti siten asian käsiteltäväksi hovioikeuteen. 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]