» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa A oli työskennellyt TE-keskuksen palveluksessa 2000 -2006 aikana lähes keskeytyksettä kahdeksalla eri määräaikaisella työsopimuksella. A:n palkkaan käytetyt varat saatiin osittain Euroopan aluekehitysrahastosta teknisenä tukena. A:n työtehtävät olivat olleet TE-keskuksen pysyvään ja tavanomaiseen toimintaan liittyviä toimistohommia. Korkeimmassa oikeudessa tutkittiin, onko perusteita solmia määräaikaisia työsopimuksia A:n kanssa ollut.
A nosti kanteen käräjäoikeudessa. Hän vaati, että tuomioistuin vahvistaa, ettei Pirkanmaan TE-keskuksella ole ollut perusteltua syytä tehdä määräaikaisia työsopimuksia hänen työskennellessä vuosina 2000-2006 TE-keskukselle sekä vaati, että työsuhdetta oli pidettävä toistaiseksi voimassa olevana. A lausui, että TE-keskus on toiminut vastoin työsopimuslakia päättäessään työsuhteen ilman irtisanomisperustetta ja irtisanomisaikaa. Lisäksi A vaati tuomioistuinta velvoittamaan valtion maksamaan hänelle irtisanomisajan palkan sekä korvausta perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä. TE-keskus vaati vastauksessaan kanteen hylkäämistä. TE-keskus totesi, että rahat A:n palkkaan oli aina anottu kalenterivuodeksi kerrallaan ja uusi työsopimus oli aina tehty ennen seuraavan vuoden alkua. He sanoivat määräaikaisen työsuhteen perustuvan komission asetuksen (EY) n:o 448/2004 11 saäännön 2.2 kohtaan, joka edellytti määräaikaisten työsopimusten käyttöä, kun kysymyksessä oli rakennerahastojen hallintaan liittyvät teknisen tuen tehtävät. Vuoden 2005 saatujen teknisen tuen määrärahojen takia, ajalle 1.2.–31.12.2006 voitiin palkata vain yksi työntekijä ja siihen ei valittu A:ta. Nämä huomioon ottaen TE-keskus katsoi, että heillä oli perusteltu syy tehdä määräaikaisia työsopimuksia A:n kanssa.
Käräjäoikeus lausui, että työnluonteen huomion ottaen, perustetta määräaikaisten työsopimusten tekemiselle ei ole ollut. A:n työ oli ollut TE-keskuksen tavanomaiseen toimintaan liittyvää toimistotyötä, johon TE-keskuksella on ollut pitkään jatkunut tarve. Käräjäoikeus myös lausui, ettei palkkaamisen saamien varojen epävarmuus ole perusteltu syy solmia määräaikaista työsopimusta. Näyttämättä jäi, oliko TE-keskustella ollut komission asetuksesta johtua perusteltu syy määräaikaisten työsuhteiden solmimiseen. Käräjäoikeus lausui, että A:n 1.12.2000 – 31.1.2006 välillä olevaa työsopimusta on katsottava toistaiseksi voimassa olevaksi. TE-keskuksella ei ollut perusteita irtisanoa A:n työsopimusta. Näin ollen käräjäoikeus hyväksyi A:n kanteen.
Pirkanmaan ELY-keskus (TE-keskus ennen) valitti hovioikeuteen ja vaati, että A:n kanne hylätään. Hovioikeus kuitenkin hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun johtopäätökset ja perustelut ja ei muuttanut käräjäoikeus tuomiolauselmaa.
ELY-keskus valitti korkeimpaan oikeuteen vaatien, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja valtio vapautettaisiin kaikista korvauksista A:lle. Tämän lisäksi ELY-keskus katsoi, että asiassa tulisi hankkia EU:n tuomioistuimen kanta kysymykseen, oliko Suomen hallintoviranomaisten tulkinta rakennerahastotoiminnan määräaikaisuudesta oikea. A vastasi valitukseen vaatien valituksen hylkäämistä ja katsoi, ettei EU-tuomioistuimen lausuman hankinta ole perusteltua. Korkeimmassa oikeudessa suurimpana kysymyksenä oli, onko A:n työsuhdetta pidettävä toistaiseksi voimassa olevana vai oliko TE-keskuksella oikeus solmia määräaikaisia työsopimuksia A:n kanssa.
Korkeimmassa oikeudessa kerrottiin, että A oli työskennellyt kahdeksalla eri määräaikaisella työsuhteella TE-keskuksessa toimistohommissa 1.12.2000 – 31.1.2006 välisenä aikana. A oli jo aikaisemminkin 1996 vuodesta alkaen työskennellyt samassa paikassa eri pituisissa määräaikaisissa virkasuhteissa. Hänen työnsä oli 2000-2006 vuosina liittynyt EU:n rakennerahastojen hankkeisiin sekä kansallisiin hankkeisiin. A:n työtehtäviksi oli määritelty ”EAKR-teknisen tuen sihteerin tehtävät ja projektisihteeri”. Palkkaukseen oli saatu varat osittain EU:lta ja loput kansallisena vastinrahana. TE-keskus kertoi, etteivät he voineet vaikuttaa EU:n määrärahojen vuosittaiseen jakamiseen ja näin ollen A:n työhön. Lisäksi rakennerahastoja koskeva EU:n lainsäädäntö edellytti, että teknisen tuen tehtävien suorittamista varten solmitut työsopimukset tehdään määräaikaisina.
Ensimmäisen työsuhteen alkaessa (1.12.2000) voimassa olleen työsopimuslain (320/1970) 2 §:n 2 momentin mukaisesti määräaikaisen työsopimuksen sai tehdä vain, jos työnluonne, harjoittelu, sijaisuus taikka näihin rinnastuva määräaikaista sopimusta edellyttävä seikka on sopimukseen syynä taika työnantajalla on muu yrityksen toimintaan taikka suoritettavaan työhön liittyvä perusteltu syy. Mikäli määräaikaisia työsopimuksia oli tehty useita peräkkäin ilman perusteltua syytä, katsottiin työsuhde toistaiseksi voimassaolevaksi. Kuuteen muuhun A:n työsopimukseen sovelletaan 1.6.2001 voimaantullutta työsopimuslaki ja erityisesti sen 1 luvun 3 §:n 2 momenttia. Sen mukaan työsopimus on toistaiseksi voimassa oleva, ellei ole perusteltua syytä tehdä sitä määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta tehtyjä määräaikaisia sopimuksia ilman perusteita on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina. Vaikka laki uudistui kesken työsuhteiden, arvioidaan työsopimusten määräaikaisuuksia silti lähtökohtaisesti samalla tavalla.
Korkein oikeus lausui, että TE-keskuksen vetoama kohta komission asetuksessa, ei velvoita tekemään määräaikaisia työsuhteita. He ovat tulkinneet komission asetusta väärin. Tuomioistuin piti myös selvänä, miten EU:n oikeussääntöä on asetuksessa tulkittava, joten perusteita ennakkoratkaisupyynnön tekemiseen Euroopan unionin tuomioistuimelle ei ole.
Joissakin tilanteissa työvoiman palkkaamiseen käytettävissä olevan rahoituksen epävarmuus on ollut sellainen peruste, joka on oikeuttanut määräaikaisten työsopimusten tekemisiin. Esimerkiksi projektiluonteiset työt tai työvoiman tarpeen lakkaaminen rahoituksen päätyttyä voi oikeuttaa määräaikaisen työsuhteen solmimiseen. Pelkästään rahoituksen epävarmuus ei kuitenkaan ole riittävä peruste sellaisenaan tehdä määräaikaisia työsopimuksia.
Tässä tapauksessa A:n työtehtävät ovat liittyneet osaksi EU:n rakennerahasto-ohjelman toteuttamiseen, mutta hän ei ole työskennellyt yksittäisissä projekteissa. Hänen työtehtävänsä olivat tavanomaisia ja pysyvään toimintaan liittyviä, joita TE-keskus joutuisi teetättämään riippumatta siitä, mikä on palkkauksen alkuperäinen lähde. A oli työskennellyt myös ennen vuotta 2000 vastaavissa työtehtävissä TE-keskukselle. Korkein oikeus katsoi, että TE-keskuksella on julkisena työnantajana ollut mahdollisuus arvioida palkkamenojensa kattamiseen saatavaa rahoitusta. Seikka, että A:n kanssa on tehty seitsemän vuoden aikana monia toisiaan seuranneita määräaikaisia työsopimuksia samoihin tehtäviin, viittaa hänen työnsä tarpeen olevan työsopimuslaissa määrätyin tavoin pysyvää. Edellä mainituilla perusteilla korkein oikeus katsoi, ettei TE-keskuksella ole ollut perusteltua syytä solmia A:n kanssa määräaikaisia työsopimuksia. Hovioikeuden lopputulosta ei siis muuteta ja korvausten osalta korkein oikeus hyväksyi alempien oikeuksien ratkaisut asiasta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa