» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Työntekijä oli työskennellyt useita vuosia kuntayhtymän palveluksessa tutkimushoitajana pitkäaikaisiksi tarkoitetuissa tutkimusprojekteissa, joiden jatkuminen oli perustunut vuosittain saatavaan ulkopuoliseen rahoitukseen. Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko työnantajalla ollut perusteltu syy tehdä työntekijän kanssa toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia.
Käräjäoikeus katsoi, että pelkkä rahoituksen epävarmuus ei ollut työsopimuslaissa tarkoitettu peruste määräaikaisen työsopimuksen solmimiselle ja vahvisti siten, että kuntayhtymällä ei ollut ollut perusteltua syytä solmia A:n kanssa toistuvasti peräkkäin työsopimuksia ja A:n työsopimusta oli pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.
Asia eteni hovioikeuteen, joka kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kanteen, jonka jälkeen asia eteni korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus lausui, että työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta samoin kuin ilman perusteltua syytä tehtyjä toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina. Säännös osoitti määräaikaisten työsopimusten poikkeuksellisuuden. Lisäksi korkein oikeus viittasi hallituksen esitykseen, jonka mukaan jos työnantajalla on pysyvä työvoiman tarve, määräaikaisten sopimusten käyttöä ei voida pitää sallittuna, vaan tehtävien työsopimusten tulee olla voimassa toistaiseksi.
Korkein oikeus jatkoi, että tutkimustyön tarpeen pysyvyyteen vaikuttivat vuosittaiset ja pitempiaikaiset rahoituspäätökset ja mahdollisuus rahoituksen keskeytymiseen oli todellinen. Kysymyksessä olevien tutkimusten vaatima pitkäjänteisyys ja laajuus sekä tutkimuksiin jo käytettyjen kustannusten määrä sekä rahoituksen perustuminen tämänkaltaisten tutkimusten rahoittamista harjoittaviin säätiöihin viittasivat kuitenkin vahvasti siihen, että rahoituksen päättymisen mahdollisuus ei ollut olennaisesti suurempi uhka työvoiman tarpeen jatkumisen kannalta kuin uhka, joka aiheutui esimerkiksi nopeista suhdanteiden muutoksista muunlaisen työn kysynnässä. Lisäksi se, että A:n kanssa oli lähes seitsemän vuoden aikana solmittu yli kymmenen määräaikaista työsopimusta, viittasi tapauksessa siihen, että hänen työnsä tarve on työsopimuslaissa tarkoitetulla tavalla pysyvää. Siten A:n työsopimusta on pidettävä toistaiseksi voimassa olevana.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa